maanantai 23. huhtikuuta 2012

Nonni, täällä ollaan. Saavuin su-ma välisenä yönä klo 03:30 aikaan Riadin lentokentälle eikä vielä ainakaan ole mennyt päin hiekkadyyniä. Kone tietenkin oli kolme tuntia myöhässä Istanbulissa. Muuten meni lennot hyvin ja perillä kaikki meni sujuvammin kuin osasin odottaa eikä kukaan syynännyt tavaroitani. Ihmiset tuijotti mutta lähinnä uteliaina, niin ainakin haluan ajatella.

Koneesta ulos astuttuani käytävällä minut pysäytti valkeaan kokopitkään tunikaan sonnustautunut arabimies joka huuteli "National Guard", mikä siis tarkoittaa King Abdul Aziz National Guard Hospitalia, jonne olen menossa töihin. Kaivoin minulle annetun "badgen" kassista ja mies viittoi että "follow me". Siinä sitten seurailin sitä minua pienempää valkoista ukkoa pitkin marmorikäytäviä ja kaikkien jonottajien ohi passintarkastukseen ja leimaukseen. Sitten otettiin vähän sormenjälkiä ja valokuvia ja matkalaukku tuli melkein heti hihnalta. Koko rulianssi lentokoneesta ulos ukkelia seuraten (kaikkien jonojen ohi) kesti ehkä noin max. 15min. Ulkona olikin sitten ihka elävä "rättipää" odottamassa mustalla autolla ja kyseli iloisena kuulumisia. Myöhemmin opin että valkea kaapu yhdistettynä punaruudulliseen "rättiin" on saudien yleinen virka-asu ts. puku. Matkan aikana en uskaltanut jutella kuskille mitään muuta kuin pakolliset koska en tiennyt saako sille jutella. Matkalla ihmettelin tienvarressa nököttäviä palatseja ja palatseilta näyttäviä ostoskeskuksia ja mietin että mihin hemmettiin mä olen tullut. Arkkitehtuuri on kuin joltain toiselta planeetalta, siis hyvässä mielessä. Koetin esittää coolia (siis istuin tuppisuuna) kun ajettiin ylinopeutta sairaalan compoundille eli asuinalueelle. Compoundin portilla olikin sitten pyssymiehet, betoniporsaat ja piikkilanka-aidat odottamassa. Auton tarkistuksen jälkeen kuski ajoi minut uuden asuntoni ovelle, jossa oli avainmies odottamassa ja päästi minut sisälle. Ja kello oli siis tässä vaiheessa lähemmäs neljää yöllä enkä voinut uskoa että kaikki sujui niin helposti.

Valtavan kokoisella king size-pedillä mua odotti KAMC:n (King Abdul Aziz Medical City) welcome-paketti jossa oli tervetulokirjeen, pyyhkeiden ja vessapaperin lisäksi vähän purtavaa ja pieni vesipullo. Ja tuleva kämppikseni oli laittanut minulle huoneeni oveen tervetulotoivotuksen ja siihen oheen nettiyhteystunnarin, kuinka huomaavaista. Tervetulokirjeen ohjeissa luki että jos saavut yöllä klo 24 jälkeen, pitää hakeutua sairaalalle vasta vrk:n kuluttua klo 8. Joten en laittanut kelloa soimaan vaan nukuin piiitkään.

Nyt kun tätä kirjoitan olen ollut täällä viikon verran. Viikossa on tapahtunut paljon. Toistaiseksi olen lähinnä ollut kovin ymmälläni tästä kaikesta ja nauranut paljon; välillä väärissä paikoissa. Välillä tuntuu että aivot ei enää pysty ottamaan vastaan uusia asioita mutta sitten taas hetkeksi helpottaa. Täällä kaikki tapahtuu jotenkin hassusti. Sen jo tiesinkin että arabiaa luetaan vasemmalta oikealle ja että tekstistä ei tajua mitään. Naiset ei aja autoa eikä saa liikkua julkisesti ilman mustaa abayaa ja hiukset pitää olla peitettynä. Suurimmalla osalla saudinaisista näkyy vain silmät ja osalla on koko naama peitettynä. Se koko naaman peittäminen on vieläkin hyvin vaikea käsittää. Onneksi länsimaalaisilla ei ole samoja sääntöjä. Itse voin enimmäkseen kävellä ilman huivia. Huivi pitää kuitenkin olla mukana jos "muttawa" (eli uskontopoliisi) sattuu kohdalle ja kehoittaa "lady, cover your hair!!"  Sairaalan alueella saan olla normaaleissa työvaatteissa, työmatkalla pitää olla pitkähihainen valkoinen takki. Suurin osa saudimiehistä käyttää valkoista kaapua (thwab) ja punavalkoruudullista liinaa päässään (ghutrah) joka on kiinnitetty mustalla renkaalla (agal). Ostoksilla käynti on sinkkumiehiltä ollut tähän asti kiellettyä, mutta nyt ovat saaneet siihen luvan. Muttawat vaihtoivat vastikään johtajaa joka on nyt aiempaa liberaalimpi. Valokuvaaminen on täällä jokseenkin kiellettyä uskonnon tms. muun takia. Ainakin kaikki sellainen joka oikeasti kiinnostaisi kuten ihmisten vaatetus ja naamakuvat tai sotilaat pyssyineen. Vaikka jonkun kuvan uskaltaisinkin salaa ottaa, niin en voi sitä tänne blogiin laittaa. Riskinottoa voi harjoitella sitten jossain muualla.

Ulkona on kuuma ja sisällä kylmä, eli siis ulos voi mennä lämmittelemään. Välillä yllättää hiekkamyrsky ja taivas menee oranssiksi. Silloin kannattaa pysytellä sisällä jos ei halua inhaloida hienoa hiekkaa. Nenäliinan kanssa voi ehkä onnistua kävelemään kaupasta kotiin; Ja ilman myrskyäkin sitä hiekkaa tai oikeastaan tomua on joka paikassa; silmiä kirveli aluksi aika paljon. Ja voitteko kuvitella, vettä sataa jo kolmannen kerran viikon aikana. Nytkin salamoi ja sataa; kuulema hyvin epätavallista täällä ja hätäpäissään koettavat rakentaa sadevesiviemäreitä jottei autotiet tulvisi. Saudien autokoulussa ei ilmeisesti ole ajo-opetusta vesikelejä varten, koska eivät osaa hiljentää yhtään; eikä ilmeisesti myöskään pimeäharjoittelua koska ajavat kahtasataa yöllä ilman valoja...(?) Täällä on kuulema paljon liikenneonnettomuuksia eikä minkäänlaista turvallisen ajon kulttuuria. Nopeusrajoituksista en tiedä kun en osaa arabialaisia numeroita; kuitenkin tiet on täynnä hidasteita hillitsemään kaahailua. Mielenkiintoista nähdä millaisia tapauksia sinne päivystykseen sitten tuodaan. Leikkaussali ja ER on kuulema kiireisiä 24/7, minkäköhän takia? Onneksi itse liikun enimmäkseen sairaalan järjestämillä bussikuljetuksilla, joiden ainakin kuvittelen olevan taksia turvallisempi vaihtoehto; matka compoundilta töihin kestää noin 30 min, jos bussi tulee ajoissa. Mitään muuta julkista liikennettä täällä Riadissa ei olekaan, paitsi joitain pitkän matkan junia. Bensa on halvempaa kuin vesi, joka selittää aika paljon.



En vieläkään tajua mikä viikonpäivä on menossa kun viikonloppu on to-pe ja työviikko alkaa lauantaina, siis häh? Sen lisäksi muslimien yleiset rukousajat on viisi kertaa päivässä ja ne sotkee aika kätevästi aikatauluja kun kaupat, ravintolat ja pankit ym. menee rukousaikoina kiinni noin puoleksi tunniksi. Esim. lounasaikaan kun itsellä olisi aikaa, on turha toivoa hoitavansa mitään pankkiasioita. Ovet on silloin kiinni koska virkailijat lähtevät rukoilemaan. Kun jokaisella muslimilla tulee olla kävelymatka moskeijaan ja Riadissa asuu noin 6 miljoonaa ihmistä, niin siitä voi päätellä kuinka tiuhaan niitä moskeijoita on. Viisi kertaa päivässä jokaisesta moskeijasta loilotetaan rukouskutsua kovaääniseen. Ne sointuu kivasti yhteen, niin että ennen auringon nousua luulin aluksi että mun huoneessa on ampiaisia kun se ihmeellinen ulina alkoi kuulua. Aivot yritti yhdistellä jotain täysin käsittämätöntä ymmärrettäväksi. Koko yhteiskunta pyörii kontrolloidusti uskonnon ympärillä. Ei se mitään, tehdään sitten niin.

Siinä nyt aluksi näitä kummallisuuksia joita olen silmät ymmyrkäisinä ihmetellyt. On myös paljon asioita jotka tekevät elämän täällä helpommaksi kuin kuvittelin. Fasiliteetit on todellakin kunnossa. Bussikuljetukset sairaalaan ja ostosreissut busseilla ovat ilmaisia. Taksilla pääsee todella edullisesti minne haluaa. Asunnossa on tilaa vähän liikaakin, kaikki kodinkoneet ja valtavan kokoisen oman huoneen lisäksi oma kylpyhuone. Taivaskanavilta tulee vähän milloin mitäkin, mm. leffoja. Uutiskanavia on ainakin Al-Jazeera, CNN ja BBC World; toissailtana jännäsin American Idolia. Compoundilla on myös pieni ruokakauppa, lahjatavarakauppa, ravintola ja urheilukeskus "Recreation center" jossa voi pelata mm. korista, lentopalloa, tennistä, squashia ja biljardia (poolia). Lisäksi on kuntosalia, zumbaa, joogaa, step-aerobicia ja kun olet urheillut voit mennä rentoutumaan Spa:han josta löytyy suihkujen lisäksi mm. sauna, höyryhuone, lämmin poreallas ja avantouintiallas. Sitten on vielä kaksi ulkouima-allasta ja yksi sisäallas. Ihan ok kun ei tarvii maksaa kuin ohjatuista tunneista; kaikki muu on ilmaista.



ulkoallas illalla

Spa for women


Asun tällä hetkellä kahden tsekkiläisen kanssa ja ovat ottaneet mut todella hyvin vastaan. Vain positiivista sanottavaa heistä. Naapurissa asuu suomalaisia, jonne meninkin heti koputtelemaan ja esittäytymään (vanha hyvä kikka tutustua ihmisiin, opittu aikoinaan Lontoon komennuksella). Ne vaikutti todella mukavilta ja tietyllä tavalla tutuilta vaikka ihan vieraita vielä ovatkin. Vaikka omat kämppikset on olleet mahtavia, niin vähän haaveilen silti muuttavani naapuriin. Ennen lähtöä sain joltain hyvän ohjeen pysyä omissa porukoissa; se voi olla täällä aika hyvä neuvo vaikka onkin hyvä ystävystyä kaikenmaalaisten kanssa. Asuminen on kuitenkin eri juttu ja joskus on terveellistä jakaa ajatuksia suomeksikin. Otinkin jo yhteyttä "Housing officeen" ja luultavasti muutto naapuriin onnistuu.

kotikadun tunnelmaa



Olen nyt yhteensä 4 päivää ollut sairaalan orientaatiossa.  Päivät täyttyvät luennoista klo 8:30-16. Edessä on vielä tulipalon sammutusta, englanninkielen koe ja lääkelaskut. Meidän orientaatioryhmässä on noin 15 hlöä.  Nyt kun on ehtinyt vähän tutustua porukkaan alan pitää täällä olosta entistä enemmän. Luennoilla on saanut valtavan määrän tietoa sairaalan eri toiminnoista, osastoista ja ammattiryhmistä. Lisäksi on käsitelty Saudi Arabian kulttuuria, islamin perusteita, elämää asuinalueella, kulttuurishokkia, arabiankielen alkeita ja sopeutumista elämään monikulttuurisessa työympäristössä. Meidän ryhmässä on kolme filippiinoa, useampia saudinaisia, kaksi saudimiestä, pari malesialaista, pari brittiä, yksi uusseelantilainen ja minä.

On todella rikkaus päästä kyselemään eri kulttuurien ja maiden erityispiirteistä. Ryhmässä voi avoimesti keskustella vaikeista aiheista ilman ennakkkoluuloja; tämän viikon jälkeen ei ehkä enää samanlaista mahdollisuutta tule. Ohjaajamme on kanadalainen nainen, aivan huikea persoona ja todella omistautunut  työlleen ja sille että meillä ois mahdollisimman helppoa sopeutua tähän äärimmäiseen kulttuuriin ja siihen kulttuurien sekamelskaan jossa me tehdään töitä. Kyllähän se ottaa päähän kun pitää helteellä pitää mustaa "pyjamaa" johon meinaa kompastua bussin portaissa mutta samalla joka paikassa ilmenevä kohteliaisuus, hymyily ja ovien availu on ollut hämmentävää. Ja saudit on kyllä aivan mahtavaa porukkaa. Heillä on ystävälliset silmät ja he ovat äärimmäisen kohteliaita ja lämpimiä. Miehiä uskaltaa myös katsoa silmiin (riippuu henkilöstä tosin) ja naiset hymyilevät hunnun alta pitkillä silmäripsillään. Vaatimattomuus on hyve ja itsestä ei tehdä numeroa. Toisaalta osa saudiluennoitsijoista on ollut aivan mahtavia persoonia ja on naurattaneet meitä tikahtumiseen asti. Eilen saudinaiset tarjoili meille kahvitauolla arabialaista kahvia, taateleita ja pikkuleipiä. En ollut ikinä maistanut mitään niistä, ehkä taateleita joskus, mutta nää oli ihan erilaisia. Samalla on ollut ainutkertainen mahdollisuus kysellä hunnutetuilta naisilta heidän mielipiteitään naisten asemasta ja myöskin miehiltä mitä mieltä ovat esimerkiksi siitä että muslimimiehellä voi olla jopa neljä vaimoa tai siitä miten he suhtautuu avioeroon tai adoptioon. On ollut hyvä myös voida keskustella omista ennakkoluuloista ja myös mm. siitä miten vaikea on tunnistaa ryhmässä olevia naisia kun ei erota heitä hunnun alta; se vaikeuttaa tutustumista. Hyvänä käytännön vinkkinä sain mm. opetella erottamaan heidät aluksi vaatteista ja kengistä ja sitten kun oppii tuntemaan niin silmät ovat jokaisella erilaiset. Okei, voin ainakin yrittää. Oikeiden ihmisten kanssa keskustellessa huomaa miten helposti luokittelee ihmisiä jonkinlaisiksi; kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista kuin voisi luulla. Myös Saudi Arabian yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa. Uudet sukupolvet ajattelee uudella tavalla. Nuoret naiset kouluttautuu ja ehkäisy ei ole enää kiellettyä, joskaan ei välttämättä kaikkien mielestä hyväksyttävää. Myös saudeilla on keskenään erilaisia mielipiteitä uskonnon harjoittamisesta. Sairaanhoitajaksi opiskelevia saudimiehiä ei voi kuin ihmetellä.

Niin paljon myllertää sisällä että pää meinaa poksahtaa kaikista uusista ajatuksista.  Olenkin purkanut sopeutumisahdistusta kuntosalille, zumbatunneille, combatiin ja paiskoinpa yhtenä iltana koristakin. Ja ne ostoskeskukset...tää on tosiaankin shoppailijan taivas, varsinkin sitten kun saan ekan palkan joskus ensi kuussa. Olen myös nukkunut hyvin ja syönyt terveellisesti stressistä huolimatta. Joten olo on aika mahtava olosuhteet huomioon ottaen.

Kiitos ja hyvää yötä.  "Assalamu9alaykum!"

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Voi apua. Huomenna lähtee kone. Kämppä on siivottu ja kamat pakattu. Vuokralaista ei nyt tulekaan heti alkukuukausiksi. Haluan jonkun takaportin jos kaikki menee päin hiekkadyyniä. Nyt vaan näitä viime hetken yhteystietojen tallennusta ja kovalevyn tyhjennystä epäsiveellisestä materiaalista....Luin jostain oppaasta että  tutkivat melko tarkkaan ja ihan kaiken mitä mulla on mukana, ilmeisesti mukaan lukien myös tietokoneen sisällön. Eivät välttämättä sitä tee, mutta better safe than sorry. Turvallinen Turkish Airlines lennättää mut Istanbulin kautta Riadiin. Perillä pitäis ennakkotietojen mukaan olla joskus puolen yön aikaan. Aamulla sitten alkaa jonkinlainen orientaatio ja jossakin pitäisi kait nukkuakin; toivon että se ei ole lentokentän tuloterminaali. Sen vaan tiedän että joku on mua vastassa jonka pitäis kertoa mitä seuraavaksi ja että edessä on taas valtava määrä paperisotaa. Voin jo nähdä sieluni silmin miten sujuvasti kaikki tulee menemään.

Mä en enää tiedä olenko täysin kahjo kun lähden vai joku tosi rohkee oman tien kulkija. Mielialat vaihtelee koko ajan, itkettää ja naurattaa mutta eniten hirvittää. Yllättävän vähän olen kuitenkin itkenyt, joten jotain hyvää tässä täytyy olla haudattuna. Niinkuin jollekin tätä kuvailin niin tilanne tuntuu samalta kuin se benji-hyppy silloin nuorena. Hirvittää todella ja vaikka näkee mihin on hyppäämässä, ei tiedä yhtään miltä se tuntuu. Ja samalla lailla silloinkin päätin etten ala epäröimään. Ei siksi ettenkö ois pelännyt hypätä vaan tiedän että epäröimällä menee helposti hyvä homma ihan läskiksi. Nää on näitä juttuja joita katuu sitten jos jää tekemättä.

Toinen tunnetila on valtava into päällä. Työpaikka vaikuttaa todella kiinnostavalta. Omassa työssä on jo pidemmän aikaa ollut poissa se fiilis että mitähän jännää tänään tapahtuu; sitä kesti monta vuotta mutta viimeiseen vuoteen ei ole enää ollut sitä olotilaa. Nyt se on tulossa takaisin kun mietin mitä kaikkea mielenkiintoista voi tulla eteen Riadin päivystyksessä, jossa hoidetaan tietojeni mukaan 250-300 potilasta vrk:ssa.
Valoa tunnelin päässä viimeisenä työpäivänä
Ei ole juuri mitään käsitystä millaisilla vaivoilla potilaat tulee siellä päivystykseen; vähän veikkaisin että ne ainakin kolaroi niillä bemareillaan, ehkä? Potilasmateriaali on myös tietynlaisen yhteiskunnan tuotos. "Omissa eritteissään lepositeissä rimpuileva alkokouristaja" -aines todennäköisesti puuttuu, mikä on vain plussaa. Toisaalta samalla voi eteen tulla jotain paljon pahempaa. Mutta se tunne kun et tiedä mitä sieltä ovesta tulee on se juttu ja kun se katoaa, niin on aika joko vaihtaa maisemaa tai omaa asennoitumista. Sillä fiiliksellä näinkin kummallista duunia jaksaa tehdä ja jopa nauttia siitä - siis niiden aivan ihanien työkavereiden lisäksi, joita mulle tulee valtava ikävä....


Haikeaninnostuneensekavia terveisiä viimeiseltä illalta kotisohvalta. Nyt mennään eikä meinata. Maasalama!