Terve taas pitkästä aikaa.

Nyt alkaa arkinen aherrus jo asettua uomiinsa ja olen tehnyt vähän ylitöitäkin. Aika paljon on myös yövuoroja, joista luonnollisesti ei makseta mitään yölisiä. Kahden viikon yövuoroputken päätteeksi (siis 3 yötä, 1 vp, 2 yötä, 1 vp, 3 yötä) oli yksi vapaa jonka jälkeen kolme pitkää päivää. Tän kaiken jälkeinen yks ainoo vapaapäivä menikin sitten itkemiseksi, mitä en ole muuten pitkään aikaan tehnytkään sen alun shokkivaiheen jälkeen. Onneksi naapurissa oli bileet ja pääsin vähän ihmisten ilmoille lasin ääreen ja sain valittaa miten surkeaa mulla on ja univaje valtaisa. Ja onnekseni huomasin että kaikilla muilla on sitä ihan samaa peetä enkä ole mikään poikkeus. Ollaan alettu kutsua tätä touhua "modern day slaveryksi" koska työehdot on jostain keskiaikaa kauempaa haettuja.

....Äh, mitä mä oikein selitän...ei täällä mikään arkinen aherrus ole asettunut uomiinsa. Joka päivä tapahtuu jotain kummallista; joko töissä, ulkona taikka sitten oman pään sisällä...Eipähän voi valittaa että ois ainakaan tylsää elämä.

Tästä esimerkkinä voisi mainita epäonnisen kämppikseni J:n joka juuri laittoi viestiä että voinko yövuoroon tullessani tuoda hänelle puhtaita alusvaatteita ja sukat töihin kun hän joutuu tekemään 24/7 töitä määräämättömän ajan. Syy siihen on että kuningas on sairaana ja hoidossa meidän sairaalassa. J. on rtg-hoitaja ja hälytysvalmiudessa niin kauan kuin kuningas ja hänen delegaationsa tarvitsee (syytä siihen miksi juuri hänen täytyy olla siellä ei voi normaali ihminen ymmärtää). Kaksi päivää sitten kuuden jälkeen hän sai soiton töihin ja vieläkään ei tiedä milloin pääsee kotiin. Luonnollisesti mitään päivystysrahoja ei makseta mutta toivottavasti joku muhkea ylityökorvaus. En ole ehtinyt kyselemään tarkemmin kun ei olla kolmeen päivään nähty. Koko sairaala on ympäröity panssariautoilla ja militarypoliisit pörrää joka kadun kulmassa parinkymmenen kilometrin säteellä sairaalasta ja sairaalan pihalla päivystää helikopteri. Sairaalan sisällä vartijoilla, siis military poliisilla, on kuteet viimeisen päälle ja baretit ja kiväärit. Normaalisti ne ei niin välitä eikä niillä ole pyssyjä välttämättä näkyvillä, mutta nyt on toinen ääni kellossa. En oikein tiedä lisääkö vaiko vähentääkö tää mun turvallisuuden tunnetta, tosi outoa. Tässä on viime aikoina ollut aikamoista turbulenssia tolla turvallisuusrintamalla. Jotenkin tulee sellainen olo että jos jotain tapahtuiskin niin mun henki ei siinä vaakakupissa painaisi kovin paljoa. Ensin kuningashuone, sitten saudit ja vasta sen jälkeen me ulkomaalaiset....Noh, tää on vaan tällaista spekulointia jota pitäisi kaikin keinoin välttää varsinkin julkisissa blogeissa. Ottaa päähän kun oikein mitään ei voi kirjoittaa mitä täällä ihan aikuisten oikeasti tapahtuu. Omista tuntemuksista voi kirjoittaa mutta niistäkin vain tiettyyn pisteeseen asti.

Mutta kolikolla on aina kääntöpuoli ja vaikka olen ollut lopen uupunut, tai ehkä juuri siksi, en ole halunnut tinkiä hauskanpidosta. Niitä hyviäkin päiviä on ollut viime aikoina monta. Tässä loka-marraskuussa olen ehtinyt jo käymään useammissakin kemuissa eri teemoilla: mm. halloweenjuhlat, filippiinojen synttärijuhlat, useammat oman compoundin perusbileet dj:neen ja tiskeineen (suomalainen kyllä ymmärtää mitä "tiskillä" tarkoitetaan). Kuriositeettina mainittava myös yhdet paikallisbileet joihin meidät kutsuttiin; en kyllä vieläkään tiedä miksi koska oltiin ainoat valkoiset naiset siellä. Oltiinpahan kuitenkin viimeisen päälle hienoissa juhlissa ja näytettiin hyvältä. Tästäkään en voi tämän enempää avautua. Ai niin ja meinasi unohtua beach partyt ja niiden jatkot Dubaissa. Ja yllätys yllätys, elämä ei enää olekaan niin kurjaa tai ainakin on eletty täysillä. Haudassa on sitten aikaa nukkua. Ainoa asia joka täällä oikeasti kiukuttaa on työ, jossa edelleenkään ei tehdä mun näkökulmasta oikeita asioita ja se turhauttaa joka päivä. Ja jotenkin hullulla tavalla juuri se tekee siitä vapaa-ajasta entistä arvokkaampaa kun töissä vedetään ihan överiksi.


Noin viikko sitten palasin neljän päivän sukellusreissulta Jeddasta ja nyt olen vihdoinkin rentoutunut. Olen nyt sitten sertifioitu PADI Advanced Open Water Diver sekä Nitrox-diver, elikkä saan sukeltaa 30 metriin ja saan käyttää veden alla ilman sijasta max 40% happiseoksia jos haluan. En kyllä olis uskonut että saan näin paljon sukeltaa täällä ollessa ja suorittaa kaikkia kursseja samalla ja näin kätevästi. Rahaa on palanut mutta mistään en ole täällä niin paljon nauttinut kuin tästä sukellushommasta. Tietysti on ollut paljon muitakin mahtavia kokemuksia ja olen tavannut uusia ihania ihmisiä mutta ilman tätä sukellusta ois ollut paljon paljon kurjempaa täällä oleminen. Ja mun sukelluskaverista olen saanut itselleni uuden ystävän, toivottavasti elinikäisen sellaisen.

 

 

 

Jos vertaa koko tätä kokemusta tähän mennessä kotioloihin ennen lähtöä, olin lopen kyllästynyt omaan työhöni ja elämässä ei ollut tapahtunut mitään jännää pitkään aikaan. Nyt ei tosiaankaan voi sanoa samaa. Niin paljon positiivisia kokemuksia on ollut viimeisen puolen vuoden aikana että ne melkein hakkaa töissä turhautumisen. Kaikki ihmissuhdekuviot olen jättänyt tarkoituksella pois tästä blogista turvallisuus ja yksityisyyssyistä. Sen vaan haluan mainita että täälläkin jumalan (lue: Allahin) selän takana on sosiaalista elämää, ehkä jopa enemmän kuin kotona. Mutta ei pelkästään positiiviset kokemukset ole vaikuttaneet tähän. Olen myös saanut pelätä henkeni edestä ja vaikka se ei ole hyvä asia itsessään niin se pistää miettimään eri lailla omia tekemisiä ja olemisia. Meillä on tosiaankin vain tämä yksi elämä ja se voi olla hetkessä ohi - niin kliseiseltä kun se kuulostaakin.

Parin viikon takaisen pommiräjähdyksen jälkeen asia konkretisoitui karmealla tavalla. 1.11 oltiin aamulla lähdössä Dubaihin ja Abu Dhabiin neljäksi päiväksi lomailemaan ja kattomaan F1 kisoja (Kimi muuten voitti, jee!). Istuin aamiaisella kotona kun jysähti. Kuulosti ihan kuin pommi olisi räjähtänyt, mutta kun ei sellaiseen ole tottunut kotona, niin ei pystynyt käsittämään. Mentiin kämppikseni J.n kanssa yöpaitasillamme ulos katsomaan että ehkä joku työmies tippui meidän katolta ja tarttee apua mutta sitten nähtiin se sienen muotoinen savupilvi vähän kauempana taivaalla ja ymmärrettiin että jotain oikeasti jysähti; eikä kukaan tippunut meidän katolta.

Virallinen selitys on että kaasurekka väisti liikenteessä toista onnettomuutta ja ajautui jotenkin sillan kaiteeseen ja räjäytti 20km säteellä kaiken tuhannen päreiksi ja 23 ihmistä kuoli. Epävirallisten silminnäkijätietojen mukaan samainen kaasurekka oli kuitenkin ehjä ja jopa sen kuski säilyi hengissä ja ruumiita oli tuplat viralliseen ilmoitukseen verrattuna. Viereinen iso silta halkesi ja kaikki autot ympärillä palaneita ja ihmiset siellä sisällä. Räjähdyksen viereisellä compoundilla taloista meni ikkunat sisään ja jopa meidän compoundilla ikkunat helisi vaikka ollaan n. 20min matkan automatkan päässä. Olin samana yönä tullut kotiin kahden aikaan halloween bileistä toiselta compoundilta ja samoista kemuista pari tyttöä oli lähtenyt vielä jatkoille ja ehtineet nukkua kotona vain tunnin verran ennen pamausta. Mikä onnenkantamoinen että tulivat juuri silloin kotiin eikä tuntia myöhemmin. Henkiriepu voi olla joskus yhdestä taksimatkasta kiinni. Pari kännykkävalokuvaa näin tapahtumapaikalta ja hirveämpiä saa hakea. Sairaalalle julistettiin suuronnettomuushälytys eli "code black" ja potilaita oli tullut noin 120 meidän sairaalaan ja "virallisesti" kuolleita siis se päälle parikymmentä. Suurin osa palo- ja räjähdysvammoja. Meidän onneksemme lähdettiin just samana päivänä Dubaihin eikä jouduttu osallistumaan koko hässäkkään. Työkavereilta kuulin että sairaalan puolesta oli mennyt yllättävän järjestelmällisesti koko homma. Ilmeisesti jopa jotain psykologista jälkihoitoa on tarjolla työntekijöille, mikä on kyllä ennen kuulumattoman positiivista kun vertaa miten surkeasti työterveyshuolto on muuten organisoitu. Ensihoidon ja pelastusyksiköiden toiminta kentällä oli sitten ollut vähemmän organisoitua. Kyllä vähän jännitti tulla takaisin varsinkin kun sen jälkeen on ollut pari pienempää "räjähdystä", pari ampumavälikohtausta ihan sairaalan lähistöllä ja spekulaatiot käy kuumana; mitä, kuka ja missä seuraavaksi. En voi oikein julkisesti enempää spekuloida mutta ymmärrätte varmaan yskän.

Dubaissa oltiin tyttöporukalla neljä päivää juhlimassa ja Abu Dhabissa kattomassa formulakisoja. Aivan mahtava reissu. Dubai teki muhun vaikutuksen. Jollain tavalla hirveän keinotekoista ja samalla upeaa. En oo ikinä nähnyt niin paljon pilvenpiirtäjiä ja erikoisen muotoisia taloja samassa paikassa, kuin jostain science fiction elokuvasta. Joka paikassa soi lounge-musiikki ja on siistiä sekä kauniita, hyvin pukeutuvia ihmisiä. Rantabulevardit oli kuin Ranskan riviera arabitwistillä. Toisena iltana käytiin beach partyissa, jossa sai tanssia ilman kenkiä hiekalla pilvenpiirtäjien kupeessa. Kävin katselemassa kaupunkia myös ylhäältä käsin Burj Khalifa-pilvenpiirtäjän 124. kerroksesta ja huikeat oli näkymät.




Dubai ja rantabulevardi

Sen jälkeen ajettiin Abu Dhabiin F1-kisahumuun. Mä koitin säästää rahaa enkä ottanut formulalippuja (2pvää 400e). Sen sijaan vierailin Ferrari Worldissa, joka on sisälle ja ulos rakennettu huvipuisto kisapaikan lähellä. Siellä sai katsoa screeniltä kisoja, käydä huvipuistolaitteissa ja tutustua Ferraritallin historiaan. Ja tietysti piti kokeilla "maailman nopeinta vuoristorataa" ja olihan se tosi nopea. Pääsin onneksi osallistumaan tyttöjen kanssa vielä kisakonserttiin jossa soitti Nickelback. Ihan ilmatteeksi yksi tyyppi antoi meille yhden ylimääräisen rannekkeen kun ei itse tarvinnut ja halusi ilahduttaa. Kyllä olin väsynyt sen reissun jälkeen mutta hyvällä tavalla.
Ensi kertaan, moi :)

Paluu arkeen ja sekavat fiilikset

Hei taas kaikki. Kirjoittelen tällaisin epämääräisin väliajoin. Nyt täytyi heti laittaa kokemuksia lomalta paluusta. Se ei olekaan ihan yksinkertaista palata takaisin. Tosi sekavat fiilikset. Tuntui ihan kauhealta lähteä omasta kotoa tuttujen rakkaiden ihmisten luota. Soitin taksin ennen lähtöäni ja kummallinen asia tapahtui. Tuttu taksikuski oli puhelimessa niin iloinen kun olen tulossa takaisin, että tuli itsellekin sellainen olo, että hetkinen, mullahan on myös ikävä niitäkin ihmisiä, jotka on siellä Riadissa. Siis siellä minne en halua mennä on mun toinen koti. Ja mun ihanat kämppikset M. ja J. tekee siitä kodin tuntuisen. Tippaakaan ei ole mun armasta työnantajaa ikävä, mutta ystäviä ja työkavereita kylläkin. Ja heti Compoundille päästyäni  oli naapurintädillä bileet jossa oli paaljon tuttuja naamoja. Tuli ihan semmoinen olo että mähän kuulun myöskin tänne, näiden ihmisten seuraan. Positiivisella tavalla hassua.


Mulla oli tässä vielä viikon verran luppoaikaa ennen töiden alkua. Olin suunnitellut sukellusreissua joka peruuntui. Lennot Egyptiin oli liian kalliit näin lyhyellä varotusajalla. Ehkä joskus toiste. Sen sijaan lähdettiin mun sukelluskaverin N:n kanssa Bahrainiin, Manamaan. Bahrain on yksi niistä pikkuvaltioista Saudi Arabian naapurissa Persianlahdella. Lento Gulf Airilla kesti vain tunnin ja sinne pääsee myös kätevästi autolla neljässä tunnissa. Täydellinen viikonlopun pakopaikka siis jossa saa olla normaalisti vaikka ollaankin muslimimaassa. On baareja joissa tarjoillaan alkoholia, on elävää musiikkia ja elokuvateattereita. Lisäksi naiset saa itse valita pukeutuuko abayaan vaiko ei. Miehen kanssa voi käydä shoppailemassa ja treffeillä vaikkei oliskaan sen kanssa naimisissa...ja vaatekaupoissa on sovituskopit. Taas tullaan siihen että sitä islaminuskoakin voi harjoittaa niin monella eri tavalla.

Käytiin sitten joka päivä leffassa, syötiin ja juotiin hyvin ja hotelli Kempinski oli hävyttömän hieno ja kallis. Vuokrattiin myös auto ja aika kalliiksi tuli sekin kun ei sitten kuitenkaan niin paljoa ajeltukaan; vain lentokentältä hotellille ja takaisin (heh). Edullisemmalla hotellilla ja ilman sitä autoiluhommaa oltais päästy puolet halvemmalla, mutta toisaalta ei kaduta koska "rahalla saa ja hevosella pääsee". Viiden tähden hotelli + spa-, hieronta- ja hoitolapalveluineen oli niin mahtava kokemus, että en vaihtaisi mihinkään. Siinä meni tällainen budjettimatkailija ihan kipsiin kun niin hienoa oli. Ja on eri asia ajella Lexuksella katsella edessä avautuvaa futuristista kaupunkikuvaa kuin mennä taksilla. Tietysti jos vertaa Suomen hintoihin niin Suomesta ei varmaan sellaista luksusta edes löydy; ei ainakaan sairaanhoitajan tuloilla. Oli myös kiva huomata että on olemassa sellainenkin asia kuin "customer service". Sitä kun ei täällä Riadissa luonnollisesti ole.

Liikenteessä oli perus arabimeininki, mutta johtuen ehkä useista liikenneympyröistä, niin vähän selkeämmin toimi kuin Riadissa. Vähän hassustihan ne niitä ympyröitä ajoi, mutta on sitä itselläkin joskus mennyt kaistat sekaisin Haagan ympyrässä...Bahrainin matkailijoille voin lämpimästi suositella irkkubaari JJ´s:tä jossa on irkkutyyliin joka ilta livebändi, hyvää pubiruokaa ja ihka oikeeta siideriä ja erilaisia oluita. Niin, ja käykää kattomassa Oliver Stonen uusin ohjaus "Savages". Huikea ohjaus, näyttelijät ja juoni...tosin K18 eikä sovi heikkohermoisille. Niin harvoin tehdään enää todella hyviä elokuvia.


Nyt on ensimmäinen työvuoro takana ja yö oli todella kiireinen. Aika hyvin pääsin hommiin käsiksi enkä ollut sen enempää pihalla kuin aiemminkaan. Uusia käytäntöjä oli otettu käyttöön joitakin ja jotkut salasanat oli vaihtuneet. Täällä vaihdellaan näitä käytäntöjä harva se päivä joten ei ollut lainkaan yllätys että pari uutta kaavaketta oli taas lanseerattu markkinoille ja että sähköpostini oli täyttynyt kaikenmaailman tärkeistä "high performance"-sertifikaateista ja kannustus ja muistutusviesteistä. Vastaanotto oli lämmin ja kaikki oli iloisia kun olin tullut takaisin. Tarjoilin sitten filippiinoille Fazerin sinistä ja vein lupaamani Finland-jääkaappimagneetit kaikille kivoille tyypeille jotka kerää niitä; vielä on pari jakamatta.

Nyt olen vähän päivittänyt motiivejani ja tavoitteitani täällä olemiseen. Koetan nyt tehdä kunnialla tämän sopimuksen loppuun ja huhtikuussa takaisin Suomeen. Nyt on seitsemän kuukautta aikaa treenata itsensä kuntoon ja tehdä vähän ylitöitä. Vähän pitäis saada kahisevaa taskun pohjalle ennen kuin täältä lähtee. Kuukauden päästä on suunnitteilla tyttöjen kanssa viikonloppureissu Dubaihin ja Abu Dhabiin. Tammikuussa vuorossa sitten kahden viikon loma Thaimaassa suomi-kavereiden kanssa.

Matkoja ja omaa elämää suunnitellessa ei käy aika pitkäksi. Ensi kertaan, moi :D

Taas on sattunut ja tapahtunut niin paljon ettei ole kyennyt kirjoittamaan. Jotenka tässä sitä tulee.


Elokuussa vietin 4 pvää Jeddassa sukellusreissulla. Aivan mahtavaa oli päästä taas vedenalaiseen korallimaailmaan; mä haluan takaisin sinne veden alle. Meillä oli paikallinen opas C. kierrättämässä läpi kaikki Jeddan sukelluskaupat ja nyt mulla on lähes täysin omat kamat ilmatankkia ja painoja lukuun ottamatta. Shoppailuun tuli ihan uusia ulottuvuuksia; niitä sukelluskauppoja oli kolme kertaa enemmän kuin Riadissa. Lisäksi käytiin katsomassa nähtävyyksiä "paragliding"-lentohäkkyrällä jolla pääsi jopa 1500ft korkeuteen (älkää kysykö mitä se on  metreissä...). Kyllä pelotti. Matkan kohokohta oli kuitenkin venesukellusreissu. Edullinen (300SAR) viiden tunnin reissu sisälsi kolme sukellusta eri riutoilla Punaisessa meressä ja aamiainen ja lounasbarbequen. Hinta-laatusuhde oli kohdillaan.

Lisäksi Jeddassa käytiin hienossa Zodiac-nimisessä ravintolassa syömässä kattoterassilla ja näin varmaan maailman isoimman suihkulähteen. Semmoinen pilvenpiirtäjän kokoinen ilmestys. WAU.

Jännitystä saatiin vielä liikenteessä kun päästiin valitettavasti todistamaan "serious sandal surfing" joka on ilmiö jota ei kyllä pääse näkemään missään muualla kuin täällä. Elikkä edessä ajavan auton kuski avaa oven, astuu autosta ulos ja "surffaa" vauhdissa sandaaleillaan ja vauhtia oli se 100km/h. Se poika vielä kompastui ja sandaali kopsahti meidän autoon. Sai juuri ja juuri itsensä kammettua takaisin kuskin penkille jonka jälkeen vauhti tipahti ja meinattiin törmätä siihen auki olevaan oveen. Nilkka sillä taisi kyllä murtua. Elämä vilisi silmissä mutta onneksi meidän kuski C. osasi tehdä juuri oikea-aikaisen väistöliikkeen eikä törmätty. Tää on vain piení esimerkki näiden pahvipäiden harrastuksista. Näin käy kun rahaa on liikaa eikä mitään järkevää tekemistä vapaa-ajalla.  Hulluinta oli mun mielestä se että kaiken tän se kundi teki siinä pyjamassa. Olis edes ollut kypärä tai jotkut suojaimet, mutta ei, vaan sandaalit ja se valkoinen kaapu..huoh... En oikein tiedä olenko vihainen vai vaan vilpittömän onnellinen siitä että ollaan kaikki hengissä ja siitä etten traumatisoitunut siitä että olisin nähnyt ihmisen heittävän henkensä meidän tuulilasiin. Tällaista näkee vain Youtubessa; ei oikeessa elämässä. Toisaalta joku nekin videot on tietty kuvannut.

Juurikin nyt rötkötän Hki-Vantaan lentokentän lepodivaanilla odottelemassa konetta Istanbuliin. Alkuperäinen kone oli rikki ja nyt neljän tunnin odotus palkitaan sillä että seuraavakin kone on 2h myöhässä. Bye bye jatkolento Riadiin illalla kello 20; turha toivo. Onneksi Turkish Airlines tarjosi odottajille 12e voucherin jolla sai ostaa mitä ikinä haluaa. Mitä ihmettä saa 12 eurolla Hki-Vantaan lentokentällä? Otin ison lasin punaviiniä.

Joo, ehkä syytä kertoilla taustoja miten tähän on tultu kun en ole pariin kuukauteen kirjoitellut. Luonnostelin osan tekstistä noin viikko sitten junassa, mutta kirjoituskriittisenä en ole saanut julkaistua. Nyt julkaisen vaikka en olekaan kauheasti korjaillut.

No niin. Terveisiä junasta matkalla Kuopioon. Ramadan on lusittu ja nyt olen viettänyt aivan ihanaa lomaa  kolmatta viikkoa täällä Suomessa. Lomaan on mahtunut jos jonkinlaista. Lähinnä olen tavannut ystäviä ja perhettä ja käväisinpä tuossa myöskin Radio Suomen toimituksessa viime viikolla. Halusivat haastatella mua aiheesta ”kokemuksia suomalaisena sairaanhoitajana Saudi-Arabiassa”.  Kokemuksena haastattelu oli mielenkiintoinen ja haastattelija oli mielestäni taitava ja osasi kysyä oikeat kysymykset. Se on sitten eri asia olenko osannut vastata niin että siitä joku jotakin tajuaa. Onpahan sitten sitäkin lajia kokeiltu kerran elämässä. Vielä ei ole tietoa milloin ohjelma tulee ulos. Kunhan nyt editoivat sen ensin jotenkin ymmärrettävään muotoon. Laitan sitten linkin tänne sivuille mutta jossain vaiheessa Yle Areenasta pitäis löytyä.

Olen nyt vihdoin saanut vuokralaisen hommattua itselleni. Aiemmin oli hyvin epävarmaa että jäänkö vuoden loppuun vai miten, joten olen pitänyt kämppää tyhjillään. Oli kyllä ihana tulla omaan kotiin. Nyt kuitenkin olen päättänyt jäädä ainakin sopimuksen loppuun. Sanoin viime viikolla itseni irti entisestä työpaikasta ja olen todellakin heittäytymässä kokonaan irti oravanpyörästä. Tunne on jotakuinkin mahtava; ennen kaikkea positiivinen vaikka siihen liittyykin raskasta luopumista työpaikasta jonne on ollut ilo mennä yli seitsemän vuoden ajan. Kaikenlainen heittäytyminen antaa niin paljon virtaa taas tehdä uusia asioita. Tekemällä asioita eri tavalla avautuu ihan uusia ovia joita ei etukäteen olisi osannut kuvitellakaan.  Pitää vaan uskaltaa ja sen jälkeen kaikki sujuu kuin itsestään. Vuokralainen on nyt mun kämpässä huhtikuuhun saakka määräaikaisena. Katotaan sitten mihin päädyn tän jatkamisen suhteen. On tullut entistä enemmän sellainen olo että yksi vuosi Saudi Arabiassa on mulle riittävä aika eikä yhtään enempää. Alan olla liian vanha kaikenlaiseen tyhjänpäiväiseen kotkottamiseen asioista joilla ei ole merkitystä. Ja sitä mun työ Riadissa on joka päivä. Siinä on puolensa mutta taitaa riittää tätä lajia yksi vuosi.  Ja kun uutisia kuuntelee niin ei oikein houkuttele jäädä sinne arabimaailman kuohunnan keskelle pidemmäksi aikaa. On vaan ajan kysymys milloin levottomuudet leviää toden teolla myös Saudeihin. Noh, mieli ehtii vielä muuttua moneen kertaan kunhan pääsen taas Riadiin.

Ramadanin loppua juhlittiin siis 24.8. perjantaina ja oli aika mielenkiintoista aikaa päästä oikein kunnolla osallistumaan muslimien paastokuukauden viettoon. Mun kategoriassa ramadanin vietto menee  samaan kastiin kaikenlaisen muun hölynpölyn kanssa jota joutuu kestämään koko ajan. Sääntöjä vaan vähän enemmän. En nyt voi sanoa että olisin siitä ajasta nauttinut mutta kokemuksena en vaihtaisi mihinkään ja uuden oppiminen on aina kotiin päin.

Ramadanin aikaan muslimit paastoavat auringonnoususta auringonlaskuun.  Tämä tarkoittaa käytännössä että edes vettä ei juoda. Luonnollisesti Saudeissa myös ei-muslimit tukevat muslimeja tässä paastoprojektissa olemalla julkisesti syömättä ja juomatta. Rukouksia on saman verran kuin normaalistikin eli viisi kertaa päivässä mutta Ramadanin aikaan ne kestää vähän pidempiä aikoja elikkä 30-45 min. normaalin noin 20 min. sijasta. Rukousajat määritellään Mekasta käsin ja ne voi tarkistaa päivittäin Googlesta. Käytännössä kukaan ei jaksa niitä seurata vaan mennään sen mukaan kun rukouskutsu kuuluu kovaäänisistä. Itse kutsun rukousakaa ”salaattiajaksi” koska arabiankielinen termi on ”salat” ja sitä sitten hoetaan kun halutaan potentiaaliset ostajat häätää kaupoista ulos kesken ostosten teon.

Ramadan muuttaa kauppojen aukioloaikoja. Monet kaupat aukeaa vasta klo 21:30 ja on auki yöllä kahteen. Osa isommista ruokakaupoista tosin oli auki myös aamupäivällä ja jotkut muutkin liikkeet. Siinä pitää sitten sihdata se kauppaan lähteminen seuraavanlaisesti:  laskea ajoaika suurin piirtein että ehtii sinne kauppaan ennen klo 11 taikka sitten klo 13 jälkeen. Siinä välissä on luonnollisesti lounas- sekä rukousajat jolloin on turha mennä repimään ovea.  Koskaan ei voi tietää miten mikäkin liike tulkitsee aukioloaikoja; välillä ei kiinnosta edes lähteä yrittämään kun on niin h*tin hankalaa. Helpointa oli lähteä kaupoille illalla työpäivän jälkeen kun tiesi että silloin oli ainakin varmasti kaupat auki.

Ja voin kertoa että kun sinne kauppaan vihdoin keskellä yötä pääsi niin mä en ollut ainoa siellä ostoksilla olija. Koko kaupunki oli täynnä ihmisiä ja autoja, ruokaa tarjoiltiin  kadulla autojen takakonteista ja liikenne oli sen mukaista. Puolen tunnin matka saattoi kestää taksilla jopa  1,5h  ruuhkien takia. Ja niihin ruuhkiin kun yhdistetään paikallinen ”kuka ehtii ekana punaisia päin”-liikennekulttuuri,  niin lopulta kukaan ei pääse minnekään. Mitä muutakaan sitä haluaisi tehdä keskellä yötä kuin istua taksissa matkalla ruokakauppaan? Ja mitä väliä on silläkään että aamulla pitää taas herätä 05:30.

 

Täällä kaikki menee ääripäähän. Nukutaan ensin koko päivä ja illalla aloitetaan valtavat syömäjäiset ja ostetaan uusia astiastoja ihan vaan ramadanin yösyöpöttelyä varten. Monet saudit myöskin kuulema lihovat paaston aikaan koska ruokamäärät joita yöaikaan syödään ovat niin valtavia. Vastaavasti aktiviteetit on minimissä koska pitää keskittyä henkisiin asioihin = nukutaan koko päivä jotta jaksetaan riehua illalla ostarilla. Saudien ei luonnollisesti tarvitse mennä klo 7:00 töihin; sitä varten on vierastyövoimaa eli minä. Asiaa ihmetellessäni sain kuulla että todellisuudessa muslimien kuuluisi rauhoittua paaston aikaan Allahin palvelemiseen sekä rukoilemiseen. Auringon laskiessa paasto katkaistaan runsasenergiaisilla taateleilla ja sitten syödään kevyitä keittoja tms. helposti sulavaa ruokaa auringon nousuun asti.  Sitä voi yrittää elää niin kuin profeetta Muhammed opetti mutta kun sääntöjä on liikaa, putoaa pohja niiden noudattamiselta. Toisaalta osa potilaistani noudatti näitä ohjeita eikä se heille ollut mikään ongelma; yleensä kyse oli vanhemmista henkilöistä jotka kieltäytyivät tarjoamastani kiinteästä ruoasta ja pyysivät keittoa iltapalaksi (lue: aamupalaksi). Samat kohteliaat henkilöt osoittivat muissakin toimissaan kunnioittavansa Islamin lisäksi myöskin lähimmäisiään uskonnosta riippumatta.

 

Ramadanin loppumista juhlittiin pari,kolme päivää jokailtaisin ilotulituksin. Aika mahtavaa kun yhtenä iltana terassilla istuessa alkoi ilotulitukset ihan yllärinä.

 

Ramadanin aikaan päivystyspoliklinikalla oli vähän rauhallisempaa kuin normaalisti, mikä oli ihan kivaa. Kiirettä on ollut ihan tarpeeksi. Samalla lailla kuin esim. loma-aikaan Suomessa myös täällä rauhoitutaan kotiin ja sitten lomien jälkeen luonnollisesti tullaan päivystykseen milloin milläkin vaivoilla. Sairaalassa lääkkeiden antoajat muuttuivat niin että aamulääkkeet annetaan vasta illalla ja tosiaan myöskään työpaikalla ei saa julkisesti syödä eikä juoda edes vettä. Tää vedenjuonnin kieltäminen oli mulle ehkä vaikeinta kun tehdään pitkiä päiviä ja taukoja ei ole montaa.

Tein parit yövuorot heti ramadanin alkuun ja iloiseksi yllätyksekseni  yövuorot oli tosiaan helpompia juuri tähän aikaan kuin päivät; yöllä sai syödä ja juoda. Sairaalan ruokalassa sentään sai syödä päivälläkin, mutta aukioloajat olivat lyhyemmät  ja niitä noudatettiin orjallisesti. Jouduinpa jättämään ruoan yks päivä kesken koska ruokala meni kiinni ja olin juuri ehtinyt ottaa ruokaa ja ajattelin että kai otetun ruoan voi syödä loppuun. Onhan sekin nyt sitten koettu että työpaikan ruokalasta heitetään ulos kesken ruokailun; enkä edes rettelöinyt ;) Ruokalan setä oli pahoillaan mutta selitti että hänelle tulee sitten siitä vaikeuksia jos hän antaa ihmisille erivapauksia. Tätä oli hyvin vaikea ymmärtää silloin kun olin syönyt vasta puolet ruoastani. Nykyään ymmärrän sitä setää hyvin. Ramadanin lopulla kuulin että joku oli jopa saanut potkut koska oli juonut vettä sairaalan käytävällä päiväsaikaan. Voi hyvää päivää mikä hirveä rikos….Toisaalta täällä on valtavasti sääntöjä ja kohtuuttoman kovat rangaistukset. Toisaalta sääntöjä on niin paljon ettei niitä kukaan pysty noudattamaan ja vallitsevaksi toiminnaksi vakiintuukin että kaikkea saa tehdä kunhan ei jää kiinni. Ja mikä hirveintä rangaistukset ei todellakaan ole samoja kaikille. Mun on hyvin vaikea kuvitella että joku johtoportaasta olisi saanut veden juonnista potkut; todennäköisesti kohteena oli joku bangladeshiläisistä siivoojista eikä kukaan länsimaalainen  tai vaaleahiuksinen.

 

Sanktiot riippuu täysin asemastasi  hierarkiassa sekä hyvin paljon siitä minkä maan kansalainen olet.  Mun on vaikea hyväksyä sellaista maailmaa. Haluaisin vain elää sellaisessa kuplassa että kaikki ihmiset on tasa-arvoisia kansalaisuuteen, ihonväriin , uskonnolliseen- tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Suurin osa maailmasta ei edes halua ajatella niin ja se on  ollut mulle valtava pettymys. Todellisuus on niin paljon karumpaa. Suurin osa mun potilaista Saudi-Arabiassa on kuitenkin ihan taviksia samalla tavalla kuin suomalaisetkin tavikset, jotka käyvät joulukirkossa ja joiden lapset kastetaan kristinuskoon mutta jotka ei varsinaisesti ole miettineet uskovatko vaiko eivät. Tavallisilla ihmisillä on muutakin tekemistä elämässään kuin pohtia tällaisia asioita eikä kaikkien tarvitsekaan. Tällä vuodatuksella yritän sanoa että sillä ei todellakaan ole merkitystä oletko muslimi vai kristitty tai ateisti; hyvät teot ja inhimillisyys on paljon tärkeämpiä kuin mihin uskot tai mitä julistat. Ja suurimmassa osassa uskontoja toistuu nämä samat elämänohjeet miten toimia oikein. Oikean ja väärän rajat on aika universaaleja riippumatta uskonnosta. Jos saudit elää kuplassa niin niin olen elänyt minäkin; suomalaisen ihmisen kuplassa, jossa kuvitellaan että koko muu maailma toimii samalla lailla kuin me suomalaiset – tai ainakin kuuluisi toimia. Todellisuudessa suurin osa maailmasta ajattelee ihan eri tavalla aika monesta asiasta verrattuna meihin suomalaisiin. Samalla tavoin saudit kuvittelee että koko maailma pyörii profeetta Muhammedin opetusten mukaan. Sitten se on kauhea shokki kun niin ei olekaan ja sitten siihen reagoidaan kieltämällä kaikki länsimaalaiset vaikutteet. Toiminnan pohjana on tuntemattoman pelko.

 

Sama ilmiö toistuu suomalaisten ulkomaalaisvihassa. Kaikista kivointa ja helpointa olisi kun menisivät vaan takaisin omaan maahansa siitä häiritsemästä minun rauhaani. Käyttäytyvätkin niin oudosti eivätkä edes osaa suomea puhua.  Avoimuus, uuden opettelu ja heittäytyminen on niin vaikeaa meille sulkeutuneille suomalaisille.  Siinä tulee sulkeutuneelle suomalaiselle perspektiiviä kun heitetään kylmiltään muslimien keskelle. Ei osaa puhua arabiaa edes, on väärän värinen eikä kaiken kukkuraksi osaa pukeutuakaan oikein. Taitaa olla joku "lortto" kun ei ole huntuakaan päässä ja esittelee paljaita käsivarsiaan. Tällä vertailulla haluan herätellä suomalaisia kyseenalaistamaan omia mielipiteitään ja asettumaan sen pakolaisen asemaan helsinkiläisessä vastaanottokeskuksessa. Kuinka moni teistä vapaaehtoisesti jättäisi kotinsa ja rakkaansa ja lähtisi maahan josta ei tiedä mitään? Haastan kaikki ensin kokeilemaan ja arvostelemaan vasta sen jälkeen. Meillä on sentään mahdollisuus lähteä vapaaehtoisesti.

 

Tällaisia ajatuksia ja itsetutkiskeluja tällä kertaa. Saatan lisäillä kuvia myöhemmin, mutta nyt ehkä tärkeintä on saada tämä teksti ulos jotta säilyy teilläkin mielenkiinto. Ensikertaan :D

 

 

 

 

Tee työtä vailla tarkoitusta vai miten se nyt meni....

Täällä taas. Kiirettä pitää. Viimeisten 8 pvän aikana olen tehnyt yli 70h töitä ja se näkyy olossa. Olen aika rikki. Eilen vietin villasukka+3h päiväunet+karkinsyönti+shoppailupäivää kämppikseni J:n kanssa. Kerrankin olis viikonloppu vapaata ja bileitäkin tiedossa. En vaan jaksa lähteä mihinkään enkä sosialisoida kenenkään kanssa enkä varsinkaan puhua englantia. Taitaa olla vähän tällainen laajennettu kulttuurishokki/koti-ikävä päällä ja siihen ei auta mikään muu kuin että saa puhua suomea ja olla itsekseen. Paljon ei iltaisin muuta jaksa kuin kaatua sänkyyn ja aamulla taas sama 12h uusiksi. Onneksi on tää jollain tavalla "kodilta tuntuva" asunto ja kivat kämppikset jotka tekee tän elämän täällä elämisen arvoiseksi. 

Työpäivät tekee raskaaksi se että työmäärä on valtava ja noin puolet työtehtävistä koostuu mun näkökulmasta täysin asiaan kuulumattomasta paperinpyörityksestä. On hieno tietokonesysteemi johon kirjataan hoidettavan potilaan kannalta täysin epäolennaisia asioita ja sitten samat asiat pitää vielä kirjoittaa paperiversioina johon tuhriintuu tunti jos toinenkin päivässä. Potilasmäärät on kuitenkin melkoisia tässä päivystyksessä ja vaihtuvuus suurta. Kiirehän siinä tulee kun jokaisesta potilaasta pitää tehdä viidestä seitsemään kappaletta erilaisia arviointeja huolimatta siitä onko potilas päivystyksessä 2h tai 2 päivää ja pitää arvioida sellaisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä potilaan voinnin tai vaivan kanssa vain päästäkseen eteenpäin tietokoneohjelmassa. Sitten kun jotain äkillistä tapahtuu, niin kuin päivystyksessä nyt yleensäkin voi olettaa käyvän niin ohjelma hankaloittaa  nopeaa toimintaa ja esimerkiksi potilaan siirtäminen vaikka vaan päivystyksen sisällä toiselle potilaspaikalle aiheuttaa taas uudet arvioinnit alusta lähtien. On hankala työskennellä kun koko ajan tuntuu että tekee asioita, joilla ei ole mitään merkitystä ja joihin kuluu aikaa. Samalla oppii myös luistamaan tietyistä töistä ja merkkaamaan koneelle asioita, joita ei ihan oikeasti ole tehnyt mutta kun päästäkseen eteenpäin tietyt asiat pitää olla kirjattuna. Siinä vähän omatunto kolkuttaa mutta jos täällä haluaa jotenkin pystyä toimimaan on mentävä  siitä mistä aita on matalin tietyissa asioissa jotta jää aikaa sille mikä on oikeasti tärkeää. Tällainen jatkuva sopeutuminen ja kärsivällisyyden venyttäminen vie voimia.

Toinen asia, joka päivittäin turhauttaa on että sitten kun on joskus harvoin jonkinlaista luppoaikaa töissä niin pitää opiskella jos jonkinlaisia kursseja varten. Täällä on paljon vuosittain suoritettavia pakollisia koulutuksia, joihin osallistutaan tietenkin omalla ajalla. Siis ensinnäkin mun viikkkotunnit piti olla 42,5h viikossa. Käytännössä sehän tarkoittaa täällä siis 45h. Lisäksi minkäänlaisia ilta-, viikonloppu- tai yölisiä ei makseta ja kaikki pakolliset koulutukset on tehtävä omalla ajalla ja jotkut pakollisista koulutuksista on jopa maksullisia. Kun tätä kävin ihmettelemään minulle kerrottiin että tämähän on minulle hieno mahdollisuus suorittaa kansainvälisesti hyväksyttyjä amerikkalaisia koulutuksia ja saada sertifikaatteja pilkkahintaan normaalista. Yleensä nämä kurssit maksavat paljon enemmän ja minun pitäisi olla iloinen tästä hienosta mahdollisuudesta joka minulle tarjotaan.  Entäs sitten? Siis tottahan ne varmaan maksavat vähemmän kuin normaalisti mutta maksaa joudun silti ja lisäksi menetän vapaa-aikaani. On vaikea mennä selittämään että siellä mistä minä tulen niin pakolliset koulutukset on ilmaisia työnantaja maksaa minulle palkkaa siltä ajalta koska todellisuudessa työnantaja hyötyy minun kouluttamisestani. Ylitöistä kyllä onneksi maksetaan, ei nyt ihan sitä sopimuksessa ollutta 150% mutta kuitenkin 120% mikä nyt on kait otettava positiivisena.... Ei vaan mene mun kaaliin tämä touhu. Kyllä on tullut pari kertaa Suomea ja Meilahden päivystystä ikävä kun näitä työehtoja aletaan latomaan pöytään. Nämä työehtoasiat on sellaisia joita olisin toivonut kerrottavan jo rekrytointiprosessin aikana. Mutta eihän niitä kerrota koska voisi moni jättää tulematta. Toisaalta sitten ne jotka tulevat, olisivat tietoisia jo etukäteen eikä tulisi tällaisia ylläreitä.

Syyt siihen miksi kaikki on näin, on syvällä systeemissä lähtien esimerkiksi siitä että itse kuulun siihen etuoikeutettuun vähemmistöön joka saa kolme kertaa parempaa palkkaa kuin suurin osa kanssamatkustajista. Palkka on suhteutettu lähtömaan palkka- ja hintatasoon. Palkka on eri mutta työehdot menee linjassa köyhempien maiden kanssa. Tulen kulttuurista jossa on ammattiliittoja ja työtaisteluita ja olen tottunut johonkin perustasoon työehdoissa. Olen myös asemassa jossa voin milloin tahansa lähteä takaisin kotiin joten mun ei tarvitse sietää mitä tahansa. Suurimmalla osalla kollegoistani on koko perheen elättäminen vaakakupissa eikä heillä välttämättä ole rahaa tai edes mahdollisuutta lähteä kotiin noin vaan jos ei palkka tai työehdot miellytä. Heidän on lähes pakko suostua melkein mihin tahansa ja mitä enemmän heidän kanssaan tekee töitä sitä enemmän huomaa myös miten vähän heillä on tapana kyseenalaistaa yhtään mitään muitakaan asioita. Toisaalta filippiinot ostelee säästämillään rahoilla kokonaisia omakotitaloja ja kouluttavat lapsensa, johon taas minulla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta johtuen hintatasosta Suomessa. Aika monta taloa varmaan saisin Filippiineiltä, mutta enhän mä halua siellä asua kun olen suomalainen. Toisaalta monilla filippiiniläisillä on koko perhe täällä joten heidän olemisensa on hyvin erilaista kuin minun jolla on perhe kaukana kotona ja olen täällä yksin ja vähemmistössä. Just eilen juttelin yhden kollegan kanssa että heitä on täällä saudeissa on noin kaksi miljoonaa, johon tokaisin että meitä suomalaisia on kokonaisuudessaan vain vähän yli viisi miljoonaa. Se oli ihmeissään. Sitten on vielä meidän siivoojat jotka ovat kaikista alimmassa palkkaluokassa ja oikeasti köyhiä eivätkä välttämättä pääse moneen vuoteen tapaamaan perheitään johtuen työnantajasta. Näitä juttuja kun alkaa liikaa miettimään tulee tosi paha mieli. Asioissa on aina kaksi puolta. Koen kuitenkin olevani onnekas että olen täällä omasta tahdostani ja mulla on mahdollisuus valita milloin lähden kotiin ja mulla on koti siellä odottamassa.

Mun piti kirjoittaa töistäni mutta just nyt olen niin kuormittunut etten jaksa muuta kuin valittaa. Tässä nyt menee näköjään aikaa että sopeutuu. Olen kyllä jo vähän rentoutunut ja joinakin päivinä on ollut jopa kivaa työpaikalla. Toisina päivinä taas en voi käsittää tätä touhua millään tasolla.  Parempaan päin ollaa menossa koska niitä kivoja päiviä alkaa olla jo vähän enemmän kuin kurjia. Meillä on itse asiassa aika hyvä porukka ja hauskaa töissä useimmiten. Monesti suurin osa hankaluuksista johtuu omasta vireystilasta ja siitä miten paljon juuri tänään jaksan kaikkia kummallisuuksia ja sitä etten ymmärrä mitä kollegat ja potilaat sanoo. Metsä vastaa just niin kuin sinne huutaa.

Nyt on kaksi vapaata ja sitten alkaa yövuorot. Ekat yövuorot tässä maassa yhdistettynä ensimmäiseen ramadaniin joka alkoi tänään. Voi vaan kuvitella mitä siitä tulee kun nää ihmiset nukkuu ja paastoaa päivät ja illalla alkavat ahtaa ruokaa itseensä ja syövät koko yön. Näen jo sieluni silmin itseni titraamassa keskellä yötä mummojen ja pappojen insuliiniannoksia kun ruokarytmit laitetaan täysin sekaisin. Ramadanin aikaan kuvioon kuuluu myös tavata sukulaisia ympäri maata ja minneköhän laitetaan se liikuntaesteinen isomummu tai kehitysvammainen lapsi jota ei voida ottaa pitkälle automatkalle? Viedään se vaikka päivystykseen ja haetaan sitten pois kun haetaan. Innolla ja mielenkiinnolla kuitenkin odotan tätä aikaa kaikesta huolimatta. On ainutlaatuinen tilaisuus päästä näkemään mitä kaikkea uskonnolliseen paastoamiseen liittyy yhdessä maailman tiukimmista muslimivaltioista.

Innolla odotan myös seuraavaa neljän päivän sukellusreissua Jeddaan elokuussa sekä uusia suomalaisia joita pitäisi tulla tällä viikolla jopa kolme lisää tänne hullunkuristen perheiden hiekkakylään. Mun uusi slogani voisikin olla: "Saudi Arabia, a land where all your dreams and nightmares come true". Tästä on hyvä jatkaa.

Come back tomorrow...ja muita lentäviä lauseita

Nyt olen sitten suoriutunut koeajasta ja arviointihaastattelu on käyty läpi. Tästä lähtien olen sitten virallisesti työntekijä ja alan saada tiettyjä oikeuksia, kuten pysyvän IQAMA:n eli matkustusoikeuden jota käytetään esim. matkustaessa maan sisällä ja toimii myöskin henkilöllisyystodistuksena joka paikassa. Sen lisäksi tarttee myöskin passin aina ulkomaille lähtiessään. Mun Suomi-passia säilytetään sairaalan "Government Officessa" ja sieltä saan hakea IQAMA:n lisäksi myöskin "Multiple exit and re-entry visan". Se on siis viisumi, jolla saan 6kk:n aikana matkustella rajattomasti ulkomaille. Kaikki nämä pitäisi minun saada 3 kk:n maassa oleskelun jälkeen ja nyt on 3kk ja 10 pvää kulunut ja suomalainenhan on tottunut täsmällisyyteen joka asiassa. Kun kävin lounastauolla kysymässä yllä mainittuja asiakirjoja, minulle ilmoitettiin että asiakirjat eivät ole vielä valmiit ja että tule huomenaamuna yhdeksältä uudelleen. Syyksi ilmoitettiin että se henkilö, joka asioita hoitaa, on aamuisin paikalla. Noh, seuraavana päivänä en päässyt kun olin töissä, elikkä menin sitä seuraavana vapaapäivänä aamusta sinne. Siihen on jo jotenkin tottunut että joka luukulla ilmoitetaan että "come back tomorrow" ja sitten kun menet uudestaan niin mitään asian hyväksi ei ole tietenkään tapahtunut. Elikkä ei yllättänyt yhtään, että niitä asiakirjoja ei siellä vieläkään ollut, eikä myöskään sitä henkilöä joka olisi asioista tiennyt. Nainen luukulla ilmoitti että "we will send you an e-mail". Siinä vaiheessa aloin jo hikeentyä. Asiaa ei auttanut yhtään että joka kerta joutuu jonottamaan sen 40 minuuttia. Ilmoitin että minulle on luvattu nämä asiakirjat 3kk:n jälkeen; että mikä tässä on nyt ongelmana kun niitä ei ole järjestetty. Arabic Bankista ei saa nettipankkiyhteyksiä tai luottokorttia ilman pysyvää IQAMAa ja esimerkiksi lentojen varaaminen netistä on huomattavasti helpompaa kun on luottokortti. Nettipankista olisi kätevää siirrellä rahaa Suomen tilille, josta menee suoraveloituksena asuntolainan lyhennykset joka kuukausi. Nyt alkaa olla viimeinen kuukausi kun siellä enää on rahaa. Ilmoitin että ei käy että joudun odottelemaan jotain e-mailia, kun on kyse näin tärkeästä ja kiireellisestä asiasta. Kysyin että mitä asialle voidaan tehdä tänään ja että haluan jonkin aikataulun minkä sisällä toimitaan. Sitten se nainen suostui ottamaan kopion minun "badge"sta eli kulkuluvasta ja kirjoitti siihen päivämäärän milloin olen saapunut maahan eli 16.4. ja että olen käynyt kysymässä IQAMAa. Nyt sitten odottelen sitä e-mailia jota ei ainakaan vielä kahden päivän odottelun jälkeen ole saapunut. Ei millään tavalla yllättävää. Jos ei lauantaihin mennessä ole kuulunut mitään, menen sinne toimistoon uudelleen ja vaadin "supervicerin" paikalle ja otan kaikkien toimiston työntekijöiden "badge"-numerot ylös ja uhkaan jollain valituksella. Aion myös vaatia Suomen passia itselleni säilytettäväksi. En luota siihen toimistoon tippaakaan. Mikään ei tule ilmaiseksi ja kaikkia itsestään selviä ja luvattuja asioita joutuu erikseen vaatimaan ja ruinaamaan.
Mutta, nämä ovat vain faktoja joiden kanssa täällä joutuu elämään. Joka ikinen pienikin asia tehdään täällä mun näkökulmasta hankalasti lähtien mm. siitä missä jonossa pitää seistä kahvia tilatessaan. Jos erehdyt seisomaan siinä "bachelor"-jonossa niin pahaa katsetta tulee. Tai jos paikallisen lentoyhtiön iltakone (19:20) Jeddasta Riadiin on yli kolme tuntia myöhässä, niin 20 minuutin koneessa istumisen jälkeen kuulutetaan että kaikki istuvatkin vahingossa väärässä koneessa.  Sitten ohjataan ihmiset takaisin bussiin ja parin bussikierroksen jälkeen siihen oikeaan koneeseen. Sen jälkeen alkaa saudit vaihdella paikkoja koneessa - kun uskonto kieltää naisia istumasta vieraiden miesten vieressä - ja siihen sitten suttaantuu taas vähintään puoli tuntia. Siinä vaiheessa kello on jo yli puolenyön. Kun ottaa huomioon että lento kestää vajaa pari tuntia ja aamulla on mentävä seiskaksi töihin tekemään se 12h päivä, niin eihän siinä voi muuta kuin nauraa. Se on paljon hauskempaa kuin itkeminen.  Kolmas esimerkki voisi olla kun yhtenä aamuna mennä huristelin taksilla töihin niin näin kämppikseni J:n ja M:n kävelemässä tien poskessa. Syy miksi kävelivät, oli että sairaalan bussi oli hajonnut kesken matkan. Myöhemmin kuulin että syy miksi bussi oli hajonnut oli että se oli syttynyt tuleen. Onneksi ei kukaan loukkaantunut. On se hyvä että sopimuksessa lukee "free transport to hospital and back" kun harva se päivä bussi ei tule tai se jostain syystä hajoaa kesken matkan. Taksikuljetuksen valitessaan on maksettava siitä että joka aamu saa pelätä kuka ajaa kylkeen. On laitettava turvavyö tiukasti ja suljettava silmät. Onneksi taksissa on yleensä aika letkeä meininki, niin ympäröivää hulluutta ei edes aina huomaa...Jos täällä aikoo olla, on pakko ottaa iisisti ja nauraa rätkättää aina välillä oikein kunnolla näille "pahvipäille". Täällä on kaikki muutkin samassa veneessä. On hyväksyttävä asiat joita ei voi muuttaa ja ainoa mitä oikeasti voi muuttaa on oma suhtautuminen niihin. Kumman tien sinä valitsisit?

Mä valitsen sen että iloitsen siitä mihin mulla ei ole mahdollisuutta Suomessa. Mulla on ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa pitkäaikaisia haaveita sukeltamisesta ja matkustelusta. Täältä on paljon halvemmat lennot esimerkiksi kaukoitään kuin Suomesta. Ja toivottavasti vois jäädä tän vuoden jälkeen vähän rahaa säästöönkin niin sais edes vähän lyhennettyä sitä asuntolainaa. Taitaa vaan mennä kaikki rahat matkusteluun ja sukeltamiseen...heh. Vapaapäivillä voin mennä salille ja spa:han, tanssitunneille tai vaikka ottamaan aurinkoa altaalle tai shoppailemaan. Suomessa saisin maksaa 70e/kk salikortista ja yli 40e/kk bussilipusta. Täällä ei sellaisista tarvitse murehtia, ne on ilmaisia mukaanlukien asuminen ja siihen liittyvät kustannukset. Taksit vie mihin vaan pilkkahintaan verrattuna Suomeen ja shoppailubussit on ilmaisia jos haluaa mennä niiden aikataulujen mukaan. Julkista liikennettä ei ole, mutta shoppailemaan on kuitenkin bussiaikataulu olemassa; huomaa mitkä asiat on täällä tärkeitä. Iltaisin joskus grillataan naapurissa tai kotona; tai kun on vapaa viikonloppu niin aina on jotkut kemut tai sukellusreissu tiedossa. Suurin osa viikonlopuista on kuitenkin töitä, joten ei tartte miettiä mitä tekee. Ja nää asunnot itsessään on aika hulppeat täällä Al Yamama 3:ssa. Kaikilla ei edes täällä ole läheskään näin hyvin asiat. Tää on vähän niinkuin olis osittain lomalla mutta sitten työ on ihan kamalaa. Sen kuitenkin jaksaa kun vapailla voi todellakin rentoutua kunnolla. Tää on jotain kummallista muka-elämää tällaisissa hulppeissa villoissa muurien sisäpuolella josta pääsee taksilla ulkomaailmaan. Jollain oudolla tavalla kiehtova vaihe elämässä, josta aion ottaa kaiken irti minkä saan. Kaiken kukkuraksi mulla on tosi tosi kivat kämppikset. Tänään mennään Ikeaan, jee!

Miniloma todellisuuden tuolla puolen...

Nyt alkaa helpottamaan. Työt alkoi sujumaan heti kun pääsin siitä mun ohjaajasta eroon ja sain alkaa tekemään hommat siinä järjestyksessä kuin itse haluan. On edelleen paljon juttuja jotka estää keskittymisen olennaiseen, mutta ainakaan ei ole kukaan hengittämässä niskaan ja vaatimassa mahdottomia. Enkä mä ole enää "se uusi". Meille on tullut mun jälkeen jo kuusi uutta hoitajaa ja siitä seurauksena ei enää olekaan pakko tehdä sitä pakollista ylityötä. Olen jo alkanut ymmärtämään filippiinoenglantia paremmin eikä joka lauseen jälkeen tarvitse pyytää niitä toistamaan. Olen myös oppinut muutaman perussanan arabiaa, joten pystyn jotenkin kommunikoimaan potilaiden kanssa elekielen lisäksi myös puhumalla.  Asiat alkaa loksahdella paikoilleen kuin taikaiskusta.

Viimeiset 3 pvää vietin Jeddassa sukelluskurssilla. Kolmessa päivässä viisi sukellusta ja meikä on koukussa totaalisesti. Alkukurssi ja allasharjoitukset järjestettiin täällä meidän compoundin uima-altaassa viime viikolla. Kuin olisi kotiinsa tullut kun pääsi sinne veden alle. Jeddassa sukelleltiin enimmäkseen kymmenessä metrissä mutta kurssiin kuului myös 18m sukellus. Nyt olen virallisesti PADI Open water diver. Punaisenmeren nähtävyydet on kuin jostain toiselta planeetalta. Törmättiin kilpikonnaan, kitarahaihin ja mureenaan kaikkien mitä ihmeellisimpien akvaariokalojen ympäröimänä. Se haikaan ei pelottanut yhtään, kun oli luontodokumentista jäänyt sellainen muistikuva ettei kovin moni hailaji hyökkää ihmisiä päin ja tämä näytti semmoiselta ystävälliseltä...Mua ei onneksi ole traumatisoitu näyttämällä Tappajahai-elokuvaa liian nuorena. Enemmän pelkäsin sitä mureenaa joka kurkisteli korallin kolosta. Aluksi oli vaikeaa kontrolloida itseään veden alla, mutta nyt olen kuin yksi kaloista. Tiesin jo etukäteen että haluan sukeltamaan kun olen lapsesta asti ollut niin pähkinöissä niistä akvaariokaloista ja vedenalaisista luontodokumenteista. En vaan tajunnut että se olis näin mullistava kokemus. Laitoin välillä kädet sivuille ja silmät kiinni ja leijuin. Ja kun avasin silmät olin siellä ihmeellisessä vesimaailmassa josta ei halua lähteä pois. Samanlainen tunne on ollut monta kertaa unimaailmassa ja on aivan kummallista että sen fiiliksen voi kokea ihan oikeastikin. Harmi vaan että ilmaa on vaan tietty määrä ja sukellusaikaa rajoittaa myös se kuinka syvälle sukeltaa ja kuinka paljon typpeä kertyy elimistöön. Pisin sukellus kesti 56 min. mutta siinä oltiin vain max. 9 metrissä.  Ryhmätunne oli myös mahtava kokemus kaikkien hankaluuksien jälkeen, joita töissä on ollut pari ekaa kuukautta. Tutustuin uusiin ihmisiin, joista joistakin voisi tulla jopa ystäviä jatkossa.Oli ihana löytää monta kaltaistaan ja olla just niin "iso lapsi" kuin haluaa. Sheraton Beach Resort Jeddassa oli myös aiheeseen sopivan letkeä sekä sopivan luksus -paikka. Unohdin kokonaan olevani Saudi Arabiassa kun bikinit päällä hain ravintolasta ilmaisia pehmiksiä kaikille. Ilma oli kuuman lisäksi kosteaa ja joka paikassa oli vihreää sen typerän hiekan sijasta. Elettiin melkein pelkällä jätskillä ja aurinkoenergialla se kolme päivää.

Tänään oli vielä vapaapäivä; nukuin univelat pois ja lekottelin altaalla. Siivoojat kävi pesemässä kämpän katosta lattiaan sillä aikaa kun me käytiin tyttöjen kanssa shoppailemassa. Täytyy myöntää että on täällä jotkut asiat ihan kivastikin. Mikään hyvä ei tule ilmaiseksi ja pitää osata nauttia niistä hetkistä kun huomaa olevansa oikeasti onnellinen. Seuraavaa sukellusreissua suunnitellen kiitos ja hyvää yötä :D

Kulttuurishokkia ja muuta mukavaa

Nyt on sitten vähän yli kuukausi jo mennyt täällä ja voi vitsit mitä tunteiden vuoristorataa. Jotkut kollegat kutsuu sitä "the saudi rollercoasteriksi" mikä on aika osuva nimitys tälle absurdille touhulle. Kun vaan ehtisi kirjoittaa tätä blogiakin joskus. Mutta olen päättänyt olla ressaamatta mistään ylimääräisestä, kirjoitan kun ehdin ja vaikka sitten vähän pidemmästi. Toivottavasti jaksatte odottaa :)

Niin paljon on tapahtunut asioita lyhyessä ajassa että tuntuu kuin olisin ollut täällä paljon pidempään. Aluksi kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja jaksoin naureskella kaikelle hassulle. Sitten aloitin työt ja todellisuus lätkäistiin päin näköä sellaisella voimalla että olin jo aikeissa pakata kamat ja varata lennot saman tien takaisin. Taustaksi kerrottakoon että mulle on siis nimetty CRN joka on siis Clical Resource Nurse eli jonkinlainen valvoja joka suunnittelee mun perehdytyksen ja vastaa siitä että osallistun kaikkiin pakollisiin koulutuksiin. Kaikki pakolliset koulutukset tehdään omalla ajalla. Lisäksi 15 ensimmäistä vuoroa (15x12h) pitää tehdä Preceptorin kanssa joka on käytännön ohjaaja/perehdyttäjä. Noin 85% meidän yksikön työntekijöistä on filippiinoja; mun lisäksi on ehkä 2-4 muun maalaista, lähinnä brittejä. Mulla on 3 kk:n koeaika, jona aikana en saa tehdä ylitöitä ja sen jälkeen jokaisessa neljän viikon listassa 2 pvää "mandatory overtime" eli siis käytännössä tehdään 17 x 12h päivää/4vk.

Ensimmäinen shokki oli että mulle oli laitettu ne 15 pitkää päivää kolmeen viikkoon vaikka olis pitänyt olla neljään viikkoon. Voitte laskea siitä vähän viikkotunteja, varsinkin kun sopimuksessa nimenomaan kielletään tekemästä ylitöitä. Onneksi sain napsittua ylimääräiset vuorot pois mutta sekin piti käydä erikseen keskustelemassa.  Lisäksi olen allekirjoittanut sopimuksen jossa viikkotunnit on 42,5 joka siis täällä tarkoittaa 45h + 6h = 51h viikossa. Ois ollut ihan kiva tietää vähän aiemmin että se mitä allekirjoitin ei sitten pidäkään paikkaansa? Olis saattanut vaikuttaa lähtöpäätökseen. Sitten kun kävin kysymässä lomista, mulle ilmoitettiin että seuraava mahdollinen aika pitää lomaa ois ehkä syyskuussa. Siis hetkinen; Suomessa puhuttiin 3kk:sta ja samaa sanottiin viikko sitten sairaalan orientaatiossa. Nyt yhtäkkiä se onkin muuttunut 6kk:ksi. Kolmanneksi, kun koko päivän kuuntelee työkavereita, jotka puhuu ainoastaan filippiinojen kieltä eli tagalloa niin siinä kimityksessä alkaa pää hajoamaan varsinkin kun työkieleksi on sovittu englanti ja arabia. Koeta siinä nyt sitten ymmärtää kaikkien englannin aksenttien ja arabian puhumisen sekamelskasta vielä kolmatta vierasta kieltä. Ja ihan pokkana puhuivat jopa raportista osan tagalloksi ja meikä pyöritteli silmiä että ei voi olla totta. Miten ihmeessä ne kuvittelee että voin hoitaa potilaita jos en ymmärrä mitä sanotaan. Aika tehokas keino jättää ihminen kaiken kommunikoinnin ulkopuolelle.  Mua kohdeltiin kuin lasta, kirjaimellisesti revittiin käsistä joka paikkaan. Se ottaa "hieman" itsetunnon päälle kun aletaan latelemaan ohjeita että miten se nenämahaletku tai virtsakatetri nyt oikeastaan laitetaankaan tai miten avaat potilaalle suoniyhteyden ja samalla "lääpitään". Kaikki ammatillinen itsetunto joka on 11 vuoden aikana kehittynyt vedettiin vessasta alas; niin "ja muistathan käyttää tuplahanskoja tyhjentäessäsi virtsa-astiaa". Siis ihanko totta....? Ja kun erehdyin kysymään ohjaajalta ylimääräisistä työvuoroista niin riitelyksihän sekin sitten meni, en vaan tajua miten, mutta niin kävi. Ihan normaalilla äänensävyllä kysyin että onkohan tässä jokin sekaannus. On aika orpo olo kun ei voi edes työvuoroistaan keskustella tai esittää kysymyksiä. Pitää varmaan olla joku meedio että täällä pystyy toimimaan. Hänen tyylinsä ohjata on kysyä multa kysymyksiä, joihin en voi mitenkään tietää vastauksia ja sitten kun pakon edessä arvaan jotain niin minulle kerrotaan että "ei niin" ja sitten hän tietää ja kertoo nyt minulle tämänkin asian kun en tiennyt. Ja varsinkin jos asiasta on puhuttu noin viikko sitten yhden kerran, niin minun pitäisi jo kyllä se hallita. Todella raskas tapa oppia asioita. Toka päivänä lähdin itkien töistä kotiin, tuli vaan mitta täyteen ihan kaikesta.

Mutta kas kummaa, seuraavalla viikolla olin täysin päinvastaista mieltä ja saatiin asoita puhuttua ja sovittua, ainakin jollain tasolla. Jos ei ois saatu, niin olisin myös saanut vaihtaa ohjaajaa. Halusin kuitenkin jatkaa kun tilanne parani. Minä kuuntelin keskeyttämättä ja hän ohjasi. Meillä menikin monta päivää ihan hyvin ja huolimatta siitä, että en saanut minkäänlaista positiivista palautetta tai kannustusta, niin koin että opin jotain koko ajan. Sitten taas tällä viikolla taas muuttui ääni kellossa. Jaksoin sitä jonkun päivän mutta eilen itkin taas silmät päästäni. En kyllä aatellut että tää ois ihan näin rankkaa. Eihän se hyvä asia ole, mutta täällä on kuulema ihan tavallista aluksi itkeä pari ekaa viikkoa työpaikalla....? Hieman erikoinen meininki. Eihän sen nyt niin kuulu mennä. Mutta, tähän mennessä olen oppinut että yhtään mikään täällä ei mene niin kuin sen kuuluisi mennä, joten siinä ei sinänsä ole mitään uutta. Tää sopeutumisprosessi ottaa paljon enemmän energiaa kuin olin kuvitellut, tuntuu lähes mahdottomalta. Eikä siinä sopeutumisessa mitään, mutta kun pitää työskennellä sellaisen ihmisen kanssa joka näyttää koko ajan siltä kuin se inhoaisi sua mutta sitten kun siltä kysyy niin sen mielestä kyse on siitä että haluaa minun oppivan. Tulee sellainen epätodellinen olo että se elää jossain toisessa todellisuudessa kuin minä. Kumpi on se oikea, alkaa jo hämärtyä. On jo tullut mieleen että, onko mun pakko olla täällä jos tää on näin hirveetä koko ajan. Mulla on siellä kotona oma asunto, toistaiseksi vielä työpaikkakin ja kaikki ystävät ja rakkaat ja ihanat työkaverit jotka ei vihaa mua. Ja täällä mä kuuntelen vapaaehtoisesti 12h päivässä kollegaa jonka elämäntehtävä tuntuu olevan saada mulle mahdollisimman kurja olo.

Mun työvaatteet on vaaleansiniset "scrubsit", ihan kiva että on värilliset mutta materiaali kauheaa, housut on tosi kireät vyötäröltä ja takapuolesta niin isot että näytän siltä kuin olis vaipat jalassa. Nauroin katketakseni pyykkiosastolla sovituksessa ja pakistanilaiset "laundry"-pojat nauroi mun kanssa. En tiedä minkä mallinen ihminen pitäisi olla että ne vaatteet istuisi päällä. Aionkin käydä teettämässä itselleni kunnolliset työvaatteet. Sellainen liike on kuulema lyhyen taksimatkan päässä. "Norsu posliinikaupassa" -tilannetta ei helpota yhtään että täällä on näköjään ihan normaalia miesten kommentoida naisen ulkonäköä ja varsinkin painoasioita. Eräs samalla orientaatioluennolla ollut saudimies tuli ihan asiakseen kertomaan lounastauolla että täällä on ruoka niin hyvää että sitä tulee helposti otettua liikaa. Tuijotin nälkiintyneenä ruokavuorta ja samalla ukkoa joka kehoitti varomaan lihomista, ja hymyili siihen kuin olisi ollut hauskakin kommentti. Siis mitäh? Suomalainen nainen saattaisi ehkä vähän loukkaantua ja ehkä vähän vetäistä päin näköä, varsinkin kun on kova nälkä ja tullaan laukomaan jotain ylipainokommentteja. Istuin kostoksi "male sitting area":lle syömään. Kattokoot vaan jos huvittaa. Tää on jo muutenkin yhtä "BB":tä kun kaikkialla tuijotetaan isoa ja valkoista, että ihan sama se on missä sitä istuu. Siellä oli onneksi muitakin naisia kuin minä eikä kukaan tullut hätistämään pois. Miten absurdia mutta paikallisessa Raviolissa (=henkilöstöruokalassa) on siis 9 pitkää pöytää varattu miehille ja "female sittin area":lla on 4 pientä ja ahdasta syödä. Kuitenkin vähintään puolet ruokailijoista on naisia. Ei voi kun nauraa tälle touhulle.  Mutta ruoka on todella hyvää, siinä oli se tahditon ukkeli oikeassa. Ei puhettakaan Raviolin mauttomista pöperoistä. Salaatit on ihan peruskamaa, mutta sentään maistuu joltakin (mm. rucolaa) ja on vaihtoehtoja. Sitten on mm. kalaa, kabsa-kanaa ja kanaa ja nautaa eri tavoin laitettuna ja eritavoin keitettyjä ja paistettuja riisejä. On myös ranskiksia ja hampurilaisia (amerikkalaisille), leipä on sellaista rieskamaista littanaa. Lisäksi leivän päälle ei laiteta voita vaan hummusta ja sellaista toista tahnaa, jonka koostumus mulla on vielä selvittämättä. Keittiöhlökunta puhuu niin huonoa englantia että ei osannut selittää mitä niiden ruoat sisältää.

Ruoasta puheenollen, löysin kaupasta todella kattavan maustepalvelutiskin, josta ois kyllä pitänyt ottaa kuva. Samoin kalatiskit pursuilee kalojen lisäksi kaikenlaisia mereneläviä. Hevi-osastot on kattavat. Tää on kyllä shoppailijan paratiisin lisäksi myös kokkailijan paratiisi. Laitan oheen pari valokuvaa niin voitte sitten arvailla mitä mikäkin on.  Ostin tiskiltä mustapippuria, kanamausteseosta ja sitten mulle suositeltiin kabsa-mausteseosta joka on kuulema osa perinteistä saudiruokaa nimeltä kabsa. Ja tottahan otin sitä kauhallisen kokeeksi.






Kämpille päästyäni googletin sanan "kabsa" ja vastauksia tuli heti.
Kabsa on perinteinen saudiruoka johon tulee lihaa ja kasviksia riisipedillä. Yleensä nää tekee sen kanasta mutta wikipedia kertoi että beduiinit käyttivät perinteisesti myös lammasta ja nautaa; sikaa ei tietenkään. Kabsan idea on kuulema juuri riisissä ja sen kypsentämisessä ja maustamisessa. Ostin supermarketista kilon verran brasisialaista naudanlihaa ja maustoin perinteisillä kabsa-mausteilla ja tuli kyllä todella hyvää. Itsehän jätin riisin pois ja maustoin vain lihat ja mun näkökulmasta juuri mausteet ja ainekset millä liha maustetaan on se juttu. No, suomalainen voi vähän soveltaa. Samantyylistä  soosia tehdään myös muualla maailmassa mutta saatetaan kutsua eri nimillä ja mausteet vaihtelee. Minun reseptiini tuli sitten lopulta seuraavia aineksia: shalottisipulia, valkosipulia, tomaattihakkelusta ja tuoretta inkivääriä kuullotettuna oliiviöljyssä ja voissa; mausteiksi suolaa, laakerinlehtiä, mustapippurijauhetta, kabsa-mausteseosta (sisältää ainakin: korianteria ja kardemummaa), kanelia, pähkinäseosta (kashew, pistaasi, manteli) ja valkeita rusinoita. Siinä soosissa ruskistetaan pihvinpalat jonka jälkeen lisätään vettä jonkin verran. Sitten haudutetaan 2-3h kunnes liha on mureaa. Päälle vielä tuoretta paprikaa ja sipulia ja sitruunan ja appelsiinin mehua ja sivuun maustamatonta jogurttia. Aivan tajuttoman hyvää vaikka itse sanonkin.

Sitten se sosiaalinen elämä. Pitkät työpäivät on raskaita mutta vapaapäivät on todellakin vapaapäiviä ja silloin käydään shoppailemassa, urheilemassa, ottamassa aurinkoa ja myös siivoomiseen ja ruoan laittoon kuluu aikaa. Ei tule postia, ei laskuja eikä myöskään ole pakollisia menoja. Ilmaiset shoppailubussit menee compoundilta päivittäin edes takaisin eri ostoskeskuksiin. Myös taksilla on edullista liikkua ja jos on paljon kannettavaa, kuski kantaa ostokset ovelle. Vielä en ole ehtinyt paljoa ostelemaan, mutta ne ostarit mitä olen nähnyt on huikeita. Ei meinaa aika riittää käymään kaikissa kaupoissa...ja nyt on vielä alennusmyynnit. Compoundin ulkopuolella tietysti verhoudutaan abayaan, joita mulla on nyt jo kolme. Yhdellä isolla ostarilla oli kokonainen "women´s floor" jonne ei miehiä päästetä. Siellä on oikein sovituskopit ja voi olla vähän rennommin. Muutenhan täällä pitää ostaa sokkona tai ostaa ja käydä vessassa kokeilemassa ja sitten palauttaa jos ei käynytkään päälle. Toisaalta, ei sitä huiviakaan tarvitse lähes ollenkaan länsimaalaisten käyttää. Mulle on kerran huomautettu "lady cover your hair"; ei siinä sen kummempaa. Viikonloppuisin on myös usein kaikenlaisia kekkereitä, joihin olen jo vähän päässyt tutustumaan, eikä ole tarvinnut olla kuivin suin. Täällä voi tehdä suht samoja asioita kuin kotonakin, on vaan tietyt rajoitukset, joita sopivasti soveltamalla pärjää ihan hyvin. Ne rajoitukset on vaan vähän erilaiset kuin kotona mutta samalla lailla Suomessakin pitää vähän katsoa missä liikkuu, mitä tekee ja kenen seurassa. Itsehän olen tunnetusti itsehillinnän mestari joka asiassa....

Olen myös käynyt zumbassa ja salilla jonkin verran. Vaaka näytti tänään neljä kiloa vähemmän kuin lähtiessä.  Täällä yllättäen kaikki mun haaveet tanssimisesta, joogaamisesta ja myöskin pitkäaikainen haave sukeltamisesta ovat mahdollisia. Salilla käynti on sellainen välttämätön juttu, jos haluaa pysyä terveenä mutta tanssimisesta ja joogasta oikeasti nautin. Kuulema yks maailman monipuolisimmista ja kirkkaimmista sukellusvesistä on Punainen meri ja Jeddah on se kaupunki siinä rannalla. Johtuen turismipolitiikasta ei vedet ole vielä ehtineet pilaantua liiallisista käyttäjämääristä.  Zumbaohjaaja joka vetää myös joogatunteja on yllättäen myös sukelluskoordinaattori ja hänen kauttaan voi osallistua sukelluskurssille. Kurssin alkuosa pidetään täällä compoundin uima-altaassa ja sitten on kolmen päivän reissu Jeddaan. Ensi kuussa on yksi kurssi, jonne en tod. näköisesti tule pääsemään johtuen siitä etten ole voinut suunnitella mun vapaita, mutta syksyllä on kuulema toinen. Joka tapauksessa sen haaveen aion toteuttaa.

Mulla on nyt ollut kolme ekaa viikonloppua vapaana ja olen ehtinyt tutustua jo moniin suomalaisiin täällä Riadissa. Osa asuu meidän compoundilla ja osa muualla. Toissapäivänä muutin naapuriin kahden suomalaisen luokse, joita voisi sanoa jo ystäviksi vaikka ollaankin tunnettu vasta vähän aikaa. Olen ollut onnekas että olen heidät tavannut, koska ovat aika saman oloisia kuin minä ja olen saanut heiltä niin paljon neuvoja ja tukea ja myös heidän kauttaan olen tavannut liudan uusia ihmisiä. Vaikka niiden tsekkienkin kanssa oli ihan mukava asua, niin kyllä tää tuntuu enemmän "kodilta" ja on ollut ihana keskustella asioista suomeksi. Myöskin töistä on tullut joitakin uusia kavereita joiden kanssa käydään shoppailemassa tai kahvilla.

Eurooppalaisten kanssa on jotenkin helpompi vaihtaa ajatuksia kuin esim. filippiinojen ja olen huomannut että aika moni käy tai on käynyt läpi samoja tuntemuksia kuin itse. Avuttomuus ja se ettei ymmärrä kuuluu asiaan, ja mulle on vakuutettu että se tulee helpottamaan joidenkin kuukausien päästä. Pitää vaan pitää oma tavoite kirkkaana; miksi tosiasiassa on tänne lähtenyt ja mitä haluaa itselleen täältä saada? Kukaan meistä länsimaalaisista ei ole täällä ketään muuta kuin itseämme varten. Ei edes kannata yrittää huijata itseään jollain altruistisella soopalla. Esim. filippiiniläisillä on todennäköisesti täysin eri tavoitteet mutta ei ole mun tehtävä alkaa niitä pohtimaan. Eriarvoisuus tässä yhteiskunnassa lähtien työyhteisöstä on silmiinpistävään ilmiselvää. Mua kohdellaan eri lailla kuin erimaalaista työkaveriani lähtien palkkauksesta ja mitä palvelua saan virastoissa. Samalla se kääntyy myös itseäni vastaan kateutena ja selkään puukottamisena. Kaikessa on puolensa. Tänne tullaan yleensä rahan takia mutta myös matkustelemaan ja saamaan elämänkokemuksia. Mun tavoitteita on säästämisen lisäksi myös uusia vaatekaapin sisältö kokonaan, sukeltaa ja matkustaa, saada uusia ystäviä sekä saada itseni jonkinlaiseen kuosiin sisäisesti ja ulkoisesti. Katotaan sitten vuoden päästä onko mikään näistä tavoitteista toteutunut. Kaiken tän vuoksi en todellakaan ole luovuttamassa tätä hommaa. Olen itse tänne lähtenyt ja haluan todella saavuttaa yllä mainitut tavoitteet. Täällä on ihmisiä moneen junaan, mutta on kiva tavata samalla lailla "hulluja" heittäytyjiä samasta ikäryhmästä kuin itse. Ja viimeistään täällä ne kaikki normaaliuden rippeet karisee ja se mitä jäljelle jää riippuu ihan sinusta itsestäsi.

Kiitos kun jaksoitte lukea, koitan kirjoittaa vähän lyhyemmin next time.

Nonni, täällä ollaan. Saavuin su-ma välisenä yönä klo 03:30 aikaan Riadin lentokentälle eikä vielä ainakaan ole mennyt päin hiekkadyyniä. Kone tietenkin oli kolme tuntia myöhässä Istanbulissa. Muuten meni lennot hyvin ja perillä kaikki meni sujuvammin kuin osasin odottaa eikä kukaan syynännyt tavaroitani. Ihmiset tuijotti mutta lähinnä uteliaina, niin ainakin haluan ajatella.

Koneesta ulos astuttuani käytävällä minut pysäytti valkeaan kokopitkään tunikaan sonnustautunut arabimies joka huuteli "National Guard", mikä siis tarkoittaa King Abdul Aziz National Guard Hospitalia, jonne olen menossa töihin. Kaivoin minulle annetun "badgen" kassista ja mies viittoi että "follow me". Siinä sitten seurailin sitä minua pienempää valkoista ukkoa pitkin marmorikäytäviä ja kaikkien jonottajien ohi passintarkastukseen ja leimaukseen. Sitten otettiin vähän sormenjälkiä ja valokuvia ja matkalaukku tuli melkein heti hihnalta. Koko rulianssi lentokoneesta ulos ukkelia seuraten (kaikkien jonojen ohi) kesti ehkä noin max. 15min. Ulkona olikin sitten ihka elävä "rättipää" odottamassa mustalla autolla ja kyseli iloisena kuulumisia. Myöhemmin opin että valkea kaapu yhdistettynä punaruudulliseen "rättiin" on saudien yleinen virka-asu ts. puku. Matkan aikana en uskaltanut jutella kuskille mitään muuta kuin pakolliset koska en tiennyt saako sille jutella. Matkalla ihmettelin tienvarressa nököttäviä palatseja ja palatseilta näyttäviä ostoskeskuksia ja mietin että mihin hemmettiin mä olen tullut. Arkkitehtuuri on kuin joltain toiselta planeetalta, siis hyvässä mielessä. Koetin esittää coolia (siis istuin tuppisuuna) kun ajettiin ylinopeutta sairaalan compoundille eli asuinalueelle. Compoundin portilla olikin sitten pyssymiehet, betoniporsaat ja piikkilanka-aidat odottamassa. Auton tarkistuksen jälkeen kuski ajoi minut uuden asuntoni ovelle, jossa oli avainmies odottamassa ja päästi minut sisälle. Ja kello oli siis tässä vaiheessa lähemmäs neljää yöllä enkä voinut uskoa että kaikki sujui niin helposti.

Valtavan kokoisella king size-pedillä mua odotti KAMC:n (King Abdul Aziz Medical City) welcome-paketti jossa oli tervetulokirjeen, pyyhkeiden ja vessapaperin lisäksi vähän purtavaa ja pieni vesipullo. Ja tuleva kämppikseni oli laittanut minulle huoneeni oveen tervetulotoivotuksen ja siihen oheen nettiyhteystunnarin, kuinka huomaavaista. Tervetulokirjeen ohjeissa luki että jos saavut yöllä klo 24 jälkeen, pitää hakeutua sairaalalle vasta vrk:n kuluttua klo 8. Joten en laittanut kelloa soimaan vaan nukuin piiitkään.

Nyt kun tätä kirjoitan olen ollut täällä viikon verran. Viikossa on tapahtunut paljon. Toistaiseksi olen lähinnä ollut kovin ymmälläni tästä kaikesta ja nauranut paljon; välillä väärissä paikoissa. Välillä tuntuu että aivot ei enää pysty ottamaan vastaan uusia asioita mutta sitten taas hetkeksi helpottaa. Täällä kaikki tapahtuu jotenkin hassusti. Sen jo tiesinkin että arabiaa luetaan vasemmalta oikealle ja että tekstistä ei tajua mitään. Naiset ei aja autoa eikä saa liikkua julkisesti ilman mustaa abayaa ja hiukset pitää olla peitettynä. Suurimmalla osalla saudinaisista näkyy vain silmät ja osalla on koko naama peitettynä. Se koko naaman peittäminen on vieläkin hyvin vaikea käsittää. Onneksi länsimaalaisilla ei ole samoja sääntöjä. Itse voin enimmäkseen kävellä ilman huivia. Huivi pitää kuitenkin olla mukana jos "muttawa" (eli uskontopoliisi) sattuu kohdalle ja kehoittaa "lady, cover your hair!!"  Sairaalan alueella saan olla normaaleissa työvaatteissa, työmatkalla pitää olla pitkähihainen valkoinen takki. Suurin osa saudimiehistä käyttää valkoista kaapua (thwab) ja punavalkoruudullista liinaa päässään (ghutrah) joka on kiinnitetty mustalla renkaalla (agal). Ostoksilla käynti on sinkkumiehiltä ollut tähän asti kiellettyä, mutta nyt ovat saaneet siihen luvan. Muttawat vaihtoivat vastikään johtajaa joka on nyt aiempaa liberaalimpi. Valokuvaaminen on täällä jokseenkin kiellettyä uskonnon tms. muun takia. Ainakin kaikki sellainen joka oikeasti kiinnostaisi kuten ihmisten vaatetus ja naamakuvat tai sotilaat pyssyineen. Vaikka jonkun kuvan uskaltaisinkin salaa ottaa, niin en voi sitä tänne blogiin laittaa. Riskinottoa voi harjoitella sitten jossain muualla.

Ulkona on kuuma ja sisällä kylmä, eli siis ulos voi mennä lämmittelemään. Välillä yllättää hiekkamyrsky ja taivas menee oranssiksi. Silloin kannattaa pysytellä sisällä jos ei halua inhaloida hienoa hiekkaa. Nenäliinan kanssa voi ehkä onnistua kävelemään kaupasta kotiin; Ja ilman myrskyäkin sitä hiekkaa tai oikeastaan tomua on joka paikassa; silmiä kirveli aluksi aika paljon. Ja voitteko kuvitella, vettä sataa jo kolmannen kerran viikon aikana. Nytkin salamoi ja sataa; kuulema hyvin epätavallista täällä ja hätäpäissään koettavat rakentaa sadevesiviemäreitä jottei autotiet tulvisi. Saudien autokoulussa ei ilmeisesti ole ajo-opetusta vesikelejä varten, koska eivät osaa hiljentää yhtään; eikä ilmeisesti myöskään pimeäharjoittelua koska ajavat kahtasataa yöllä ilman valoja...(?) Täällä on kuulema paljon liikenneonnettomuuksia eikä minkäänlaista turvallisen ajon kulttuuria. Nopeusrajoituksista en tiedä kun en osaa arabialaisia numeroita; kuitenkin tiet on täynnä hidasteita hillitsemään kaahailua. Mielenkiintoista nähdä millaisia tapauksia sinne päivystykseen sitten tuodaan. Leikkaussali ja ER on kuulema kiireisiä 24/7, minkäköhän takia? Onneksi itse liikun enimmäkseen sairaalan järjestämillä bussikuljetuksilla, joiden ainakin kuvittelen olevan taksia turvallisempi vaihtoehto; matka compoundilta töihin kestää noin 30 min, jos bussi tulee ajoissa. Mitään muuta julkista liikennettä täällä Riadissa ei olekaan, paitsi joitain pitkän matkan junia. Bensa on halvempaa kuin vesi, joka selittää aika paljon.

En vieläkään tajua mikä viikonpäivä on menossa kun viikonloppu on to-pe ja työviikko alkaa lauantaina, siis häh? Sen lisäksi muslimien yleiset rukousajat on viisi kertaa päivässä ja ne sotkee aika kätevästi aikatauluja kun kaupat, ravintolat ja pankit ym. menee rukousaikoina kiinni noin puoleksi tunniksi. Esim. lounasaikaan kun itsellä olisi aikaa, on turha toivoa hoitavansa mitään pankkiasioita. Ovet on silloin kiinni koska virkailijat lähtevät rukoilemaan. Kun jokaisella muslimilla tulee olla kävelymatka moskeijaan ja Riadissa asuu noin 6 miljoonaa ihmistä, niin siitä voi päätellä kuinka tiuhaan niitä moskeijoita on. Viisi kertaa päivässä jokaisesta moskeijasta loilotetaan rukouskutsua kovaääniseen. Ne sointuu kivasti yhteen, niin että ennen auringon nousua luulin aluksi että mun huoneessa on ampiaisia kun se ihmeellinen ulina alkoi kuulua. Aivot yritti yhdistellä jotain täysin käsittämätöntä ymmärrettäväksi. Koko yhteiskunta pyörii kontrolloidusti uskonnon ympärillä. Ei se mitään, tehdään sitten niin.

Siinä nyt aluksi näitä kummallisuuksia joita olen silmät ymmyrkäisinä ihmetellyt. On myös paljon asioita jotka tekevät elämän täällä helpommaksi kuin kuvittelin. Fasiliteetit on todellakin kunnossa. Bussikuljetukset sairaalaan ja ostosreissut busseilla ovat ilmaisia. Taksilla pääsee todella edullisesti minne haluaa. Asunnossa on tilaa vähän liikaakin, kaikki kodinkoneet ja valtavan kokoisen oman huoneen lisäksi oma kylpyhuone. Taivaskanavilta tulee vähän milloin mitäkin, mm. leffoja. Uutiskanavia on ainakin Al-Jazeera, CNN ja BBC World; toissailtana jännäsin American Idolia. Compoundilla on myös pieni ruokakauppa, lahjatavarakauppa, ravintola ja urheilukeskus "Recreation center" jossa voi pelata mm. korista, lentopalloa, tennistä, squashia ja biljardia (poolia). Lisäksi on kuntosalia, zumbaa, joogaa, step-aerobicia ja kun olet urheillut voit mennä rentoutumaan Spa:han josta löytyy suihkujen lisäksi mm. sauna, höyryhuone, lämmin poreallas ja avantouintiallas. Sitten on vielä kaksi ulkouima-allasta ja yksi sisäallas. Ihan ok kun ei tarvii maksaa kuin ohjatuista tunneista; kaikki muu on ilmaista.

ulkoallas illalla

Spa for women

Asun tällä hetkellä kahden tsekkiläisen kanssa ja ovat ottaneet mut todella hyvin vastaan. Vain positiivista sanottavaa heistä. Naapurissa asuu suomalaisia, jonne meninkin heti koputtelemaan ja esittäytymään (vanha hyvä kikka tutustua ihmisiin, opittu aikoinaan Lontoon komennuksella). Ne vaikutti todella mukavilta ja tietyllä tavalla tutuilta vaikka ihan vieraita vielä ovatkin. Vaikka omat kämppikset on olleet mahtavia, niin vähän haaveilen silti muuttavani naapuriin. Ennen lähtöä sain joltain hyvän ohjeen pysyä omissa porukoissa; se voi olla täällä aika hyvä neuvo vaikka onkin hyvä ystävystyä kaikenmaalaisten kanssa. Asuminen on kuitenkin eri juttu ja joskus on terveellistä jakaa ajatuksia suomeksikin. Otinkin jo yhteyttä "Housing officeen" ja luultavasti muutto naapuriin onnistuu.

kotikadun tunnelmaa

Olen nyt yhteensä 4 päivää ollut sairaalan orientaatiossa.  Päivät täyttyvät luennoista klo 8:30-16. Edessä on vielä tulipalon sammutusta, englanninkielen koe ja lääkelaskut. Meidän orientaatioryhmässä on noin 15 hlöä.  Nyt kun on ehtinyt vähän tutustua porukkaan alan pitää täällä olosta entistä enemmän. Luennoilla on saanut valtavan määrän tietoa sairaalan eri toiminnoista, osastoista ja ammattiryhmistä. Lisäksi on käsitelty Saudi Arabian kulttuuria, islamin perusteita, elämää asuinalueella, kulttuurishokkia, arabiankielen alkeita ja sopeutumista elämään monikulttuurisessa työympäristössä. Meidän ryhmässä on kolme filippiinoa, useampia saudinaisia, kaksi saudimiestä, pari malesialaista, pari brittiä, yksi uusseelantilainen ja minä.

On todella rikkaus päästä kyselemään eri kulttuurien ja maiden erityispiirteistä. Ryhmässä voi avoimesti keskustella vaikeista aiheista ilman ennakkkoluuloja; tämän viikon jälkeen ei ehkä enää samanlaista mahdollisuutta tule. Ohjaajamme on kanadalainen nainen, aivan huikea persoona ja todella omistautunut  työlleen ja sille että meillä ois mahdollisimman helppoa sopeutua tähän äärimmäiseen kulttuuriin ja siihen kulttuurien sekamelskaan jossa me tehdään töitä. Kyllähän se ottaa päähän kun pitää helteellä pitää mustaa "pyjamaa" johon meinaa kompastua bussin portaissa mutta samalla joka paikassa ilmenevä kohteliaisuus, hymyily ja ovien availu on ollut hämmentävää. Ja saudit on kyllä aivan mahtavaa porukkaa. Heillä on ystävälliset silmät ja he ovat äärimmäisen kohteliaita ja lämpimiä. Miehiä uskaltaa myös katsoa silmiin (riippuu henkilöstä tosin) ja naiset hymyilevät hunnun alta pitkillä silmäripsillään. Vaatimattomuus on hyve ja itsestä ei tehdä numeroa. Toisaalta osa saudiluennoitsijoista on ollut aivan mahtavia persoonia ja on naurattaneet meitä tikahtumiseen asti. Eilen saudinaiset tarjoili meille kahvitauolla arabialaista kahvia, taateleita ja pikkuleipiä. En ollut ikinä maistanut mitään niistä, ehkä taateleita joskus, mutta nää oli ihan erilaisia. Samalla on ollut ainutkertainen mahdollisuus kysellä hunnutetuilta naisilta heidän mielipiteitään naisten asemasta ja myöskin miehiltä mitä mieltä ovat esimerkiksi siitä että muslimimiehellä voi olla jopa neljä vaimoa tai siitä miten he suhtautuu avioeroon tai adoptioon. On ollut hyvä myös voida keskustella omista ennakkoluuloista ja myös mm. siitä miten vaikea on tunnistaa ryhmässä olevia naisia kun ei erota heitä hunnun alta; se vaikeuttaa tutustumista. Hyvänä käytännön vinkkinä sain mm. opetella erottamaan heidät aluksi vaatteista ja kengistä ja sitten kun oppii tuntemaan niin silmät ovat jokaisella erilaiset. Okei, voin ainakin yrittää. Oikeiden ihmisten kanssa keskustellessa huomaa miten helposti luokittelee ihmisiä jonkinlaisiksi; kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista kuin voisi luulla. Myös Saudi Arabian yhteiskunta on jatkuvassa muutoksessa. Uudet sukupolvet ajattelee uudella tavalla. Nuoret naiset kouluttautuu ja ehkäisy ei ole enää kiellettyä, joskaan ei välttämättä kaikkien mielestä hyväksyttävää. Myös saudeilla on keskenään erilaisia mielipiteitä uskonnon harjoittamisesta. Sairaanhoitajaksi opiskelevia saudimiehiä ei voi kuin ihmetellä.

Niin paljon myllertää sisällä että pää meinaa poksahtaa kaikista uusista ajatuksista.  Olenkin purkanut sopeutumisahdistusta kuntosalille, zumbatunneille, combatiin ja paiskoinpa yhtenä iltana koristakin. Ja ne ostoskeskukset...tää on tosiaankin shoppailijan taivas, varsinkin sitten kun saan ekan palkan joskus ensi kuussa. Olen myös nukkunut hyvin ja syönyt terveellisesti stressistä huolimatta. Joten olo on aika mahtava olosuhteet huomioon ottaen.

Kiitos ja hyvää yötä.  "Assalamu9alaykum!"

Voi apua. Huomenna lähtee kone. Kämppä on siivottu ja kamat pakattu. Vuokralaista ei nyt tulekaan heti alkukuukausiksi. Haluan jonkun takaportin jos kaikki menee päin hiekkadyyniä. Nyt vaan näitä viime hetken yhteystietojen tallennusta ja kovalevyn tyhjennystä epäsiveellisestä materiaalista....Luin jostain oppaasta että  tutkivat melko tarkkaan ja ihan kaiken mitä mulla on mukana, ilmeisesti mukaan lukien myös tietokoneen sisällön. Eivät välttämättä sitä tee, mutta better safe than sorry. Turvallinen Turkish Airlines lennättää mut Istanbulin kautta Riadiin. Perillä pitäis ennakkotietojen mukaan olla joskus puolen yön aikaan. Aamulla sitten alkaa jonkinlainen orientaatio ja jossakin pitäisi kait nukkuakin; toivon että se ei ole lentokentän tuloterminaali. Sen vaan tiedän että joku on mua vastassa jonka pitäis kertoa mitä seuraavaksi ja että edessä on taas valtava määrä paperisotaa. Voin jo nähdä sieluni silmin miten sujuvasti kaikki tulee menemään.

Mä en enää tiedä olenko täysin kahjo kun lähden vai joku tosi rohkee oman tien kulkija. Mielialat vaihtelee koko ajan, itkettää ja naurattaa mutta eniten hirvittää. Yllättävän vähän olen kuitenkin itkenyt, joten jotain hyvää tässä täytyy olla haudattuna. Niinkuin jollekin tätä kuvailin niin tilanne tuntuu samalta kuin se benji-hyppy silloin nuorena. Hirvittää todella ja vaikka näkee mihin on hyppäämässä, ei tiedä yhtään miltä se tuntuu. Ja samalla lailla silloinkin päätin etten ala epäröimään. Ei siksi ettenkö ois pelännyt hypätä vaan tiedän että epäröimällä menee helposti hyvä homma ihan läskiksi. Nää on näitä juttuja joita katuu sitten jos jää tekemättä.

Toinen tunnetila on valtava into päällä. Työpaikka vaikuttaa todella kiinnostavalta. Omassa työssä on jo pidemmän aikaa ollut poissa se fiilis että mitähän jännää tänään tapahtuu; sitä kesti monta vuotta mutta viimeiseen vuoteen ei ole enää ollut sitä olotilaa. Nyt se on tulossa takaisin kun mietin mitä kaikkea mielenkiintoista voi tulla eteen Riadin päivystyksessä, jossa hoidetaan tietojeni mukaan 250-300 potilasta vrk:ssa.

Valoa tunnelin päässä viimeisenä työpäivänä

Ei ole juuri mitään käsitystä millaisilla vaivoilla potilaat tulee siellä päivystykseen; vähän veikkaisin että ne ainakin kolaroi niillä bemareillaan, ehkä? Potilasmateriaali on myös tietynlaisen yhteiskunnan tuotos. "Omissa eritteissään lepositeissä rimpuileva alkokouristaja" -aines todennäköisesti puuttuu, mikä on vain plussaa. Toisaalta samalla voi eteen tulla jotain paljon pahempaa. Mutta se tunne kun et tiedä mitä sieltä ovesta tulee on se juttu ja kun se katoaa, niin on aika joko vaihtaa maisemaa tai omaa asennoitumista. Sillä fiiliksellä näinkin kummallista duunia jaksaa tehdä ja jopa nauttia siitä - siis niiden aivan ihanien työkavereiden lisäksi, joita mulle tulee valtava ikävä....


Haikeaninnostuneensekavia terveisiä viimeiseltä illalta kotisohvalta. Nyt mennään eikä meinata. Maasalama!


Läksiäisiä ja matkakuumetta

Onpahan ollut kiirusta vaikka en oo kerinny paljon töissä homehtumaan.  Kaikkea muuta on kyllä tullut tehtyä paitsi töitä. Olin tossa viisi päivää Levillä tyttöjen kanssa. Vietettiin samalla mun läksiäisiä ja yhden synttäreitä. Käytiin hiihtämässä kokonaiset 2km; tyylillä tietenkin. Lumikenkälenkki olikin jo sitten vähän pidempi; 8km ylä- ja alamäkeä ja huikeita maisemia. Sain vielä koko kenkäilyn ilmaiseksi koska kävin jälkikäteen reklamoimassa hajallisista varusteista; ne oli oikeasti hajalla...Ens vuonna menen L:n laskettelukouluun ja A:n lautailukurssille ja hankin ne Burtonin lautailureleet :) Pitää varmaan ottaa kaks viikkoa lomaa siihen että ehtii opettelemaan kaikki lajit. Käytiin myös kylpylässä ja kiitos ystäville ihanasta lahjakortista. Kävin kokemassa yliluonnollisia kokemuksia hierontapöydällä. Miten voi ihminen mennä niin sekaisin ihan tavallisesta puolen tunnin niska-hartiahieronnasta? En tiedä mutta näköjään voi. No, kyllähän siellä muutakin tehtiin kuin urheiltiin ja elettiin terveellisesti; ajantaju katosi ja työhuolet unohtui totaalisesti. Kiitos kanssamatkustajille ensiluokkaisesta seurasta ja pitkästä pinnasta. Toivottavasti otatte mut ens kerrallakin mukaan ja voidaan nauttia myöskin koko porukalla niistä yöllisistä revontulista.

Viimeisen viikon olenkin sitten sairastellut flunssaa ja silmätulehdus pakotti vielä sairaslomalle. Sitä on humalassa näköjään lainailtu meikkejä Vanhan Hullun Poron wc:ssä. Nyt nuorisolle ohje nro1: älkää ikimaailmassa lainatko silmämeikkejä kenellekään, edes tutuille. Tiesinhän mä sen, mutta lainasin kuitenkin kun oli niin kiva yhteenkuuluvaisuuden tunne siellä naisten wc:n peilin edessä alkuillasta. Tulee edullisemmaksi, kun ei tarvitse viikon päästä olla sairaana eikä uusia ja desinfioida koko meikkipussin sisältöä.  Ai niin joo, kyllähän mä lilluin siellä Spa:n ulkoporealtaassakin tovin jos toisenkin ilman päähinettä koko rahan edestä.

Viime viikolla olin järkännyt korisjengille läksiäiset salanimellä "läskiäiset". Tarjolla oli nimittäin paljon skumppaa, lisäksi feta-parsapiirakkaa ja jätskiä. Lisäksi juotiin hedelmä-ja marjasmoothieita joita halukkaat saivat terästää vanhalla kunnon Stolishnajalla.  (Jouluksi ostin viime vuonna ja yllättäen ei tullut juotua silloin. Outoa. ) Onneksi nyt meni paremmin kaupaksi ja itsehän näytin siis esimerkkiä. P. veti tietenkin tuplasmoothiet ilman alkoholia. Eli perinteiset naisten kemut, joihin oli eksynyt yksi urhea miespuolinen sekä yksi raskaanaolija. Kiitän kovasti teitä naisia seurastanne ja ihanista lahjoista sekä nostan hattua O:lle joka uskaltautui mukaan. Ainoan poikaystävän rooli ei ole näissä juhlissa se paras mahdollinen, mutta sitäkin hauskempi kun siihen osaa suhtautua oikein.

Oho, olen tainnut eksyä alkuperäisestä otsikosta. En oo vieläkään saanut lentolippua. Kyselin sitä eilen rekryfirmasta ja samalla tiedustelin milloin voisin tulla hakemaan Yrjönkadun toimistolle jääneet loput todistukset ja paperit. Tästähän tulikin sitten sellaine farssi ettei ole tosi. Rekrytoija vakuutti että kyllä ne lentoliput sieltä tulee, yleensä kaks viikkoa ennen lähtöä, joka on siis ihan kohta. Sitten se ilmoitti että kyselemäni alkuperäinen sairaanhoitajan tutkintotodistukseni ei ollut siellä että josko tarkistaisin omat kansioni. Sitä sitten sähköpostit sinkoili puolin ja toisin koko päivän päättyen siihen että lähdin Metropolia AMK:sta Bulevardilta hakemaan kopiota vanhasta v. 2001 tutkintotodistuksesta. Maksoin siitä 20e ja voitte kuvitella sävyn illan viimeisessä meilissäni ja kenelle se lasku lähetetään. Lauhkeasta luonteestani huolimatta osaan suututettuna kirjoittaa sujuvan häijysti ja itsevarmasti kantani perustellen, vaikka kasvotusten en samassa tilanteessa saisi sanaa suustani ja alkaisin itkemään kun niin kiukuttaisi. (And I am even better på engelska, joka on siis asiointikieli irkkufirman kanssa.) Tää oli kyllä viimeinen pisara koko pieleen menneessä rekrytointiprosessissa että ne hävittää mun tutkintotodistuksen, jonka itse olen onnistunut säilyttämään 11 vuoden ajan siististi tallessa! Ja kehtasivat vielä väittää että josko minä olisin säilönyt sen jonnekin eri paikkaan kuin muut paperit. Noh, illalla rekryfirman nainen soitti että oli kääntänyt koko toimiston ympäri ja kappas vaan, mun tutkintotodistus löytyikin sieltä. Sitten se olikin so, so, so sorry ja lupasi maksaa sen 20e anyway koska olin niin hiilenä. Lupasin ottaa kuitin maksusta mukaani ensi viikolla kun menen käymään toimistolla ja varmistamaan että kaikki paperit on nyt oikein. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Menipähän sekin päivä sitten kiukutellessa ja olin vielä oikeassa. Iso kiitos kuitenkin Metropolian harmaalle arkistonhoitajalle, joka vaivojaan säästämättä hoiti kaksi viikkoa normaalisti kestävän homman kahdessa tunnissa.

Siis tää edellinen tarina on vain jäävuoren huippu kymmenistä samantyylisistä pikkumokailusta rekryfirman puolelta ja ollaan jo aiemmin keskusteltu näistä asioista ja olen antanut asiakaspalautetta ettäkö jos sitten sillä seuraavalla hakijalla olisi vähän tasaisempi tie. Lentoliput tulee sitten todennäköisesti ensi viikolla...koitan ottaa rauhassa.

Kaukokaipuu vei voiton

No niin. Avataanpas tämäkin blogi sitten. On tosiaan varmistunut että olen vihdoin lähdössä. Olen allekirjoittanut työsopimuksen vuodeksi Saudi-Arabiaan, Riadiin King Abdul Aziz National Guard Hospitalin päivystykseen. Siellä pitäisi sitten tehdä sitä kauan odotettua verotonta tuloa ja saada jotain säästöönkin. Kaiken sen paperisodan ja noin 1500e köyhempänä olen vihdoin saanut tarvittavat vahvistukset, leimat ja ennen kaikkea viisumin jossa lukee Saudi-Arabia, juhuu! Tämän enempää en aio rahasta puhua tässä blogissa. Tarkoitus on teille lukijoille kertoa mun matkasta ja reflektoida tuntemuksia pään sisällä sekä kertoa tarinoita matkan varrelta. Pyrin kirjoittamaan perillä ollessani kerran viikossa, mutta vielä en tiedä miten alussa saan kaikki nettiyhteydet sun muut toimimaan. Toivon että näitä sivuja ei siellä päässä sensuroida, mutta ikinä ei voi tietää mitä siellä päässä tulee eteen. Kun saan kaiken toimimaan ja pääsen niin sanotusti asettumaan taloksi, toivon että luette tätä ja jos en pitkään aikaan kirjoita mitään, voi alkaa huolestumaan ja ottaa yhteyttä siihen suurlähetystöön...No vitsi, vitsi, mutta totta puhuen vähän hirvittää lähteä. Toisaalta se nyt ei varmaan ole mikään yllätys kenellekään. Ei ollut helppoa päästä tähän asti ja vielä puuttuu lentolippu, jonka saan kuulema vasta lähempänä matkaa. Mun pitäis olla siellä jollain orientaatioluennolla 16.4. joten vielä on aikaa. Tässä blogissa koetan kuvailla matkaani mahdollisimman todenmukaisesti ymmärtäen että myös omat vanhempani ja sisarusten lapset lukevat tätä. Toivon että mitään niin "ekstremeä" ei tapahdu ettenkö voisi sitä tänne laittaa.

Isoin brobleema on nyt saada kämppä vuokrattua. Joitain kiinnostuneita on jo ollutkin; tähän mennessä vasta yksi kävijä. Olen lähinnä työkavereilta ja tutuilta kysellyt. Nyt laitoin facebookin seinälle lyhyen ilmoituksen, josta alkaa jo jotain poikia. En usko että mulla on ongelmia saada kämppä vuokrattua, mutta juuri mulle sopivan vuokralaisen löytyminen vähän ressaa.

Toinen iso huolenaihe on että mihin saan kaikki mun tavarat. Kuulostaa hölmöltä kun ei paljoa tavaraa periaatteessa ole, mutta alapas kaivaa kaappeja tyhjäksi ja pakata laatikoihin, niin yhtäkkiä on vino pino niitä laatikoita ja sitten saa miettiä että mihin ne kaikki mahtuu. Vaikka aionkin vuokrata asunnon kalustettuna, on silti valtava määrä tavaraa mitä ei jää tänne. Aion laittaa osan myyntiin, osan jätän ullakkovarastoon ja kalleimmat aarteet on isä luvannut majoittaa Puistolaan. Lähinnä viihde-elektroniikka ja tärkeät paperit jotka ei saa joutua vääriin käsiin. Pakko vaan uskoa että kyllä kaikki järjestyy ennen matkaa vaikka olenkin aikamoinen ressaaja.

Tänään ostin Akateemisesta pari matkaopasta: CultureShock - Saudi Arabia sekä Lonely Planet Oman, UAE&Arabian Peninsula. Lisäksi luettavana on tällä hetkellä Prinsessa-trilogian ensimmäinen osa, jossa saudiprinsessa kertoo elämästään naisena lapsuudesta aikuisuuteen miesten hallitsemassa maassa, jossa naisella ei käytännössä ole ihmisoikeuksia. Aika hurjaa luettavaa tähän mennessä. Sen jälkeen lukuvuorossa Riadin tytöt, joka kertoo nykynaisten elämästä Saudeissa. Tiedon jano on valtava tällä hetkellä ja mitä enemmän luen sitä enemmän alkaa mietityttämään oma turvallisuus. Siinäpä hyvä motivaattori lukea lisää; että sitten osaa käyttäytyä niin etteivät "muttawat" (=uskontopoliisit) keksi mitään mun pääni menoksi.

Tämä tältä erää, kokeillaan nyt onnistuuko tämän blogin jakaminen teille. Öitä.